Siirry pääsisältöön

Reserviläispiirin pj: Tervehdys ja tutustu verkkoon

Joka puolella pyyhkii nyt uudet tuulet, ja on kaiken maailman rajoitteita ja uusia ympyröitä. Me reserviläisetkin ollaan täällä kaakon kulmalla uuden edessä monessakin mielessä. Meille kaikille tuttu Yhdysmies-lehti tähtää siirtymäajan jälkeen kokonaan verkkolehdeksi. Tämä tulee tuomaan yhdistyksille yhden kokonaan uuden alustan, missä yhdistykset voivat tuoda asioitaan esille niin piiritasolla, kuin yhdistyksen omia ajankohtaisia asioita.

Käykää tutustumassa uuteen verkkojulkaisuun osoitteessa www.yhdysmies.fi, sieltä näette, millaiseksi Yhdysmies-julkaisu tulee muodostumaan, kun se täydellä teholla alkaa toimimaan pelkästään verkossa. Tänä vuonna on kuitenkin vielä tarkoitus julkaista kolme paperilehteäkin verkkojulkaisun rinnalla. Verkkojulkaisua on tarkoitus päivittää ahkeraan, joten julkaisut tulevat olemaan suht tuoreita.

Meillä on piirissä edessä työntäyteinen vuosi. Erilaisia rajoitteita ja ylimääräisiä haasteita on alkuvuonna ollut riittämiin, mutta yhdessä tekemällä ja demokratiaa unohtamatta olemme selvittäneet ne vaikeudet, ja näin toimimalla tulemme jatkossakin varmasti pärjäämään muuttuvissa tilanteissa.

Yhteistyöterveisin,
Leif Ekroth
Etelä-Karjalan reserviläispiirin puheenjohtaja

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn
Leif Ekroth

Etelä-Karjalan reserviläispiirin puheenjohtaja

Kirjoittaja

Lue myös

Tukijoukot

VarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen