Simolan rautatieaseman pommitukset kesäkuussa 1944 ovat kansakunnan yhteisessä muistossa samalla tavalla kuin Elisenvaaran rautatieaseman pommitus sekä Helsingin pommitukset talvi- ja jatkosodassa.
Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat kolmeen otteeseen Lappeen Simolan rautatieasemaa sekä Etu-Simolan pysäkkiä. Pommituksessa kuoli ainakin 142 ihmistä, ehkä jopa 200, heistä noin puolet oli siviilejä ja loput sotilaita ja neuvostoliittolaisia sotavankeja. Haavoittuneita oli ainakin 150. Pommitukset liittyivät Kannaksella alkaneeseen suurhyökkäykseen, koska Simola oli tärkeä solmukohta suomalaisten sotilaskuljetuksille, ja Neuvostoliitto yritti katkaista junaliikenteen Kannakselle. Niinpä aseman tienoo oli täynnä sotilaita, kalustoa, evakoita, muita siviilejä ja sotavankeja. Junalastina oli myös ampumatarvikkeita rintamalle.
Ensimmäinen pommitusaalto liki sadan koneen voimin maanantai-iltana 19.6. oli tuhoisin, kuolonuhreja 101. Kaupan kellariin osunut pommi surmasi kerralla yli 40 sieltä turvaa hakenutta ihmistä.
Vihollinen ei onnistunut tavoitteessaan, ja rautatieliikenne saatiin hyökkäysten jälkeen pian kunnostettua.

Ajan hammas syö muistomerkkiä

 

Nyt Simolan punatiilinen vesitorni seisoo sirpaleiden vaurioittamin kasvoin muistomerkkinä Suomen kohtalonpäivistä. Muuta käytännön virkaa sillä ei enää ole, sillä vesitorni palveli höyryvetureiden vesihuoltoa. Se kertoo 1930-luvun nuoren Suomen optimismista, kun tehtaita ja rautateitä rakennettiin. Ulkopuolella seinässä on pommituksista kertova muistolaatta, sekä teline kynttilöille.
Käyttöä vaille jäänyt rakennus on päässyt rapistumaan. Katto vaatii uusimista, ja ikkunat osin uusimista ja osin kunnostamista. Tornin nykyään omistava Myötävirtaan-yhdistys ponnistelee saadakseen välttämättömät korjaustyöt tehtyä ennen Simolan pommitusten 80-vuotismuistopäivää ensi vuonna. Vesitorni halutaan kunnostaa museo- ja tapahtumakäyttöön.
Myötävirtaan-yhdistys osti vesitornin Senaatti-kiinteistöltä vuonna 2011. Kunnostusurakka on pienelle yhdistykselle iso pala. Vaativimmat työt on tarkoitus teettää ammattilaisilla, ja talkoilla mitä itse pystytään.
– Olen sanonut, että mie olen Simolan pommitusten viimeinen uhri, kertoo Anja Hytti-Oikkonen, vaikka ei itse pommituksia suoraan kokenutkaan.
Hän on aktiivi yhdistyksessä, ja lisäksi paikallishistorioitsija. Hytti-Oikkonen tarkoittaakin lausumallaan kahta asiaa. Hän on omistautunut paitsi pommitusten muistomerkkinä seisovan vesitornin säilyttämiseen jälkipolville, myös tapahtumaa koskevan yhteisen muiston säilyttämiseen. Tässä on keskeisenä hänen kirjoittamansa näytelmä noista kohtalonpäivistä. Näytelmä Punatähtinen taivas esitettiin vuonna 2004, pommitusten 60-vuotiskesänä.
-Kun kirjotin sitä, itkin, ja kun näyttelijät harjoittelivat, itkivät, ja sitten itkivät katsojat.
Aikanaan Karjalan ratojen pommitukset Simolassa ja Elisenvaarassa salattiin, koska tietojen pelättiin lisäävän levottomuutta ja tappiomielialaa kansalaisten keskuudessa. Tiedot levisivät vasta vähitellen sotien jälkeen. Pommituksista on kirjoitettu artikkeleita ja kirjoja.

Sisällä aika pysähtynyt

Yhdysmies pääsi kurkistamaan vesitornin sisään yhdessä Hytti-Oikkosen ja Myötävirtaan-yhdistyksen puheenjohtajan Reijo Kiesin kanssa. Tornin alakerta muodostaa ikään kuin huoneen, jonka yhdessä nurkassa on iso rautainen kamiina. Sen tehtävänä on aikoinaan ollut pitää vesiputkia sulana. Yhteen nurkkaan on koottu sotaromua: pommien ja kranaattien kappaleita ja kypärä, ruskean ruosteen patinoimia. Seinillä on mustavalkoisia valokuvia.
Kiipeämme puisia portaita katsomaan vesitornin sydäntä tai pikemmin mahaa, pyöreää rautaista vesisäiliötä, joka täyttää tornin liki seinästä seinään. Säiliö on kyljessä olevien merkintöjen perusteella saksalaista laatutyötä vuodelta 1932. Niittaustekniikalla kootun säiliön vetoisuus on 50 000 litraa eli 50 kuutiometriä, nykyaikaisen omakotitalon puolen vuoden kulutusta vastaava määrä. Esimerkiksi Ukko-Pekka-höyryveturin vesitila veti 27 kuutiota.
Rautainen vesisäiliö on päällisin puolin hyvässä kunnossa. Sitä eivät punailmavoimien pommit vaurioittaneet. Osa ikkunoista on tosiaan päässyt huonoon kuntoon. Ylhäällä seinässä on veden valumajälkiä.
Myötävirtaan-yhdistyksen mukaan nyt on viimeisiä hetkiä pelastaa Simolan vesitorni. Välttämättömien kunnostustöiden budjetti on haarukassa 50 000-80 000 euroa. Yhdistys on hakenut hankkeeseen avustuksia, ja muun muassa Museovirasto on jonkin verran rahoitusta myöntänyt. Myös yksityistahojen pienetkin avustukset otetaan Hytti-Oikkosen mukaan kiitollisuudella vastaan. Tarkemmat tiedot ja yhteystiedot löytyvät Myötävirtaan-yhdistyksen sivuilta.