Itärajan pienestä Parikkalan kunnasta nimitettiin viisi Mannerheim-ristin ritaria. Väkilukuun suhteutettuna se on eniten koko maassa.

– Parikkalan nuoret miehet puolustivat omia maitaan, mikä lisäsi taistelutahtoa. He joutuivat koviin paikkoihin esimerkiksi Tyrjällä, kertoo parikkalalainen Jussi Tuunanen.

Hän on vetänyt taistelupaikoille tehtyjä matkoja, jotka nyttemmin ovat suuntautuneet Suomen puolelle.

Ensimmäinen parikkalalainen Mannerheim-ristin ritari oli Leo Kojo numerolla 82. Kojo oli Tuunasen mummon veli.

Kojo yleni vääpelistä majuriksi ilman upseerikoulutusta ja jäi eläkkeelle Lappeenrannan sotilaspiirin esikunnan toimistopäällikön tehtävästä vuonna 1967.

Kojo oli Karjalan Keksijät ry:n perustajajäsen. Patentoituja keksintöjä on kuusi.

– Leo kehitti erityisesti sotilas- ja retkeilykäyttöön sopivia varusteita ja hänet palkittiin keksinnöistä useissa eri yhteyksissä, kertoo Tuunanen.

Kojo on lisäksi suunnitellut sotaanlähdön muistomerkin Saaren kuntakeskukseen ja sodastapaluun muistomerkin Parikkalan kuntakeskukseen.
Kojo oli koko elämänsä ajan sotilas ja sotaveteraani, joka osallistui aktiivisesti erilaisiin isänmaallisiin tapahtumiin pitäen yllä veteraaniperintöä.

– Muistan Leon hyvin isänmaallisena, sotilaallisen tarkkana ja jämäkkänä, mutta samalla myös leikkisänä ja erityisesti läheisistään välittävänä ihmisenä.

Leo Kojon ritariarvo on vaikuttanut jälkipolveen.

– Tunnen suurta kunnioitusta sotaveteraaneja ja aikaisempien sukupolvien saavutuksia kohtaan. Lisäksi olen erityisen kiinnostunut viime sotien sotahistoriasta. Myös maanpuolustusasiat ja reserviläistoiminta ovat olleet minulle tärkeitä teini-iästä lähtien. Suvussa oleva ritari herättää kiinnostusta, ja siten ritariuteen liittyviä keskusteluja tulee käytyä usein eri yhteyksissä, kertoo Tuunanen.

Jussi Tuunasen mummon veli oli yksi Parikkalan ritareista. Siksikin sotahistoria kiinnostaa. Kuva Auli Terävä

Seuraavaksi parikkalalaiseksi ritariksi nimettiin Paavo Paajanen. Hän oli ritari numero 101.

Parikymppinen Paajanen toimi sodassa taistelulähettinä. Hän haavoittui elokuussa 1942 Poventsassa. Hän jäi eläkkeelle Parikkalan asemamiehen tehtävistä vuonna 1972.
Heinäkuun 9. päivänä vuonna 1944 nimitettiin kaksi parikkalalaista ritaria, Eino Kiiveri ja Heikki Kärpänen.

Kärpänen toimi konepistoolimiehenä ja tienraivaajana kiivaissa taisteluissa esimerkiksi Siiranmäessä ja Äyräpäässä.

Eino Kiiveri oli myös konepistoolimies. Hän muun muassa ryömi yksin vihollisen tukikohtaan, purki aukon miinakenttään, tuhosi vartiomiehet ja toi omalle puolelle palatessaan konekiväärin sotasaaliina.

Patruunoiden loppuessa hän nouti täydennystä vihollisen varastosta ryhmälleen. Haavoituttuaan hän ei ensin suostunut lähtemään Jsp:lle, vaan pyrki vapaaehtoisena partioon.

Viides parikkalalainen ritari oli Mikko Anttonen. Hän oli konekiväärijoukkueen johtaja.
Hän kuului Parikkalan suojeluskuntaan 1927–1944 ja oli Parikkalan Reservinaliupseerien perustaja- ja kunniajäsen sekä Parikkalan Rintamamiesveteraanien ja Sotainvalidien Veljesliiton Parikkalan osaston jäsen.

Äyräpään sillanpääaseman taisteluissa hän haavoittui, mutta jäi vammastaan huolimatta paikalleen ja osallistui kolmeen vastaiskuun niiden johtajana.

Mannerheim-ristin sai jatkosodan aikana tai sen jälkeen kaikkiaan 191 miestä sotamiehestä sotamarsalkkaan.

– Sotilasarvo ei vaikuttanut millään tavalla kunniamerkin saamiseen. Mannerheimin mielestä kunniamerkki piti voida antaa minkä tahansa sotilasarvoa edustavalle miehelle, jos hänen toimintansa oli sen arvoista, kertoo Heikki Lehtonen.

Hän on Mannerheim-ristin ritarien säätiön hallituksen jäsen, kirjoittanut ritareista kaksi kirjaa ja pitänyt noin 150 aiheeseen liittyvään luentoa eri puolilla Suomea.

Auli Terävä

Kuva Auli Terävä