Siirry pääsisältöön

Mannerheim-ristin ritari Kaarlo Kajatsalo sai muistolaatan Lappeenrannan Lyseon lukiolla

Mannerheim-ristin ritari Kaarlo Kajatsalon (alkuaan Salo) muistolaatta paljastettiin Lappeenrannan Lyseon lukiolla 26.4. Läsnä oli muun muassa parikymmentä Kajatsalon omaista, kaupungin edustus, kutsuvieraita sekä koulun oppilaita ja henkilökuntaa juhlasalin täydeltä. Juhlavuutta tilaisuuteen toivat Maasotakoulun kadetit Suomen lippuineen, koulun oppilaat airueina sekä Rakuunasoittokunta.

Kapteeniluutnantti Kajatsalo toimi 1940- ja 1950-luvuilla Lyseon lukion rehtorina ja voimistelun opettajana. Hän asui Lappeenrannassa vuodesta 1946 vuoteen 1963, jolloin perhe muutti Ouluun.

Kaarlo Kajatsalo nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi nro 189 ansioistaan merivoimien tiedustelu- ja tuhoamistoiminnassa. Kajatsalosta tuli merivoimien ensimmäinen tällä korkeimmalla kunniamerkillä palkittu reservin upseeri. Erityisesti jatkosodan kesän 1944 torjuntataisteluissa Kaarlo Kajatsalon rooli nousi tärkeäksi hänen suorittaessaan kymmeniä erittäin vaarallisia tehtäviä torpedovenelaivueen päällikkönä.

Apulaisrehtori Antti Sirkiä kertoi puheenvuorossaan, että muistolaatta tullaan sijoittamaan lukion aulaan. Viereen tulee QR-koodi, josta tarkemmin voi lukea Kajatsalon ansioista. Lisäksi perustetaan erityinen oppilasstipendi hänen muistokseen.

Kajatsalo valmistui alkuaan voimistelunopettajaksi 1935. Tämä tie vei sotien jälkeen muun muassa voimistelun lehtoriksi Oulun yliopiston opettajanvalmistuslaitokseen 1963-1972. Politiikassa hän oli aktiivinen sekä kunnallisella tasolla Lappeenrannassa että valtakunnallisesti. Hän oli kansanedustajana 1954–1962 Kymen läänin vaalipiiristä ja toimi opetusministerinä 1958–1959 Fagerholmin kolmannessa hallituksessa.

Hänen puolueensa oli Suomen Kansanpuolue, Liberaalisen kansapuolueen edeltäjä. Kajatsalo oli syntyisin Vehkalahdelta. Hän syntyi 28.9.1909 ja kuoli Espoossa 22.2.1988, 78-vuotiaana. Ritari-nimityksen hän sai 10.2.1945.

– Lappeenrannan Reserviupseerikerholta tuli aloite Mannerheim-ristin ritarin Kaarlo Kajatsalon huomioimiseksi. Ilman muuta tartuimme tähän aloitteeseen, kertoo Lappeenrannan kaupungin turvallisuus- ja riskienhallintapäällikkö Ari-Pekka Meuronen.

– Lappeenrannan Lyseolle on kunnia-asia muistaa näin koulumme entistä rehtoria. On ollut hienoa olla toteuttamassa tätä muistolaattaa ja tätä juhlatilaisuutta, toteaa Lyseon lukion apulaisrehtori Antti Sirkiä.

Lappeenrannan kaupungin järjestämän tilaisuuden juhlapuheen piti Puolustusvoimien entinen komentaja, kenraali evp Timo Kivinen, Lyseon kasvatteja hänkin. Kivinen kertasi Kajatsalon ja hänen sukupolvensa ponnisteluita Suomen pitämiseksi itsenäisenä, ja kansakunnan jälleenrakennuksessa.

-Perustellusti voi sanoa, että Kajatsalo oli ritari sekä sotilaana että siviilissä.

Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Koskenranta toi tilaisuuteen kaupungin tervehdyksen.

Omaisten kiitossanoissa pojanpoika Kalle Kajatsalo kiitti eri tahoja, jotka ovat olleet muistolaattaa puuhaamassa. Hänen mielestään sen paikka on Lappeenrannassa. Perhe viihtyi Saimaan äärellä, vaikka merellinen elementti olikin tunnin ajomatkan päässä.

Kaarlo Kajatsalo

Kajatsalon sukua oli paikalla parikymmentä henkeä.

Poika Matti Kajatsalo sekä pojanpoika Kalle Kajatsalo.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Muistolaatan paljastivat Matti Kajatsalo (laatan vieressä vas) sekä Ari-Pekka Meuronen (laatan vieressä oik). Paljastamassa myös Lyseon lukion oppilaat Elmo Kivimäki sekä Morgan Lindström.

Lue myös

Tukijoukot

VarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen