Itäisen Suomen pitäminen asuttuna ja elinvoimaisena ei ole aluepolitiikkaa, vaan se on geopolitiikkaa ja turvallisuuspolitiikkaa. Tätä mieltä on Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola. Hän puhui 29.7. Rautjärvellä Miettilä Kollaus-tapahtumassa.
Lontoossa, Washingtonissa ja Pariisissa geopolitiikkaa ymmärretään Aaltolan mukaan paremminkin kuin Helsingissä, jossa poliitikkojen parhaita ideoita näyttää olevan miljardisatsauksella nopeuttaa Turun ja Helsingin välistä junayhteyttä muutamalla minuutilla.
Tampere-Turku-Helsinki-kolmiosta ei Suomea suojata, Aaltola latasi.
Kartalla Suomi menee Kuolan niemimaalta Pietarin porteille, strategisesti tärkeään Suomenlahden kapeikkoon, ja sieltä Ahvenanmaalle. Se on melkoinen raja. Ja vastuu sen puolustamisesta ja Suomen suojassa pitämisestä myös Nato-aikana on pitkälti suomalaisilla.

Käynti rajalla ja Kollaa-museossa

Aaltola oli ennen esiintymistään vieraillut Imatralla rajalla katsomassa rakenteilla olevaa esteaitaa, sekä käynyt tutustumassa Rautjärven Miettilässä Kollaa- ja Simo Häyhä-museoon. Molemmat olivat selvästi tehneet häneen vaikutuksen ja antaneet aineksia puheeseen, jota Aaltola näytti tuottavan vapaasti ilman papereita. Tuhatpäinen yleisö kuunteli hiirenhiljaa, iso osa seisaaltaan, koska penkkejä ei riittänyt kaikille.

Suomalaiset kantavat mukanaan muistoja, jotka elävät suvuissa ja ylisukupolvisissa ketjuissa, Aaltola sanoi.
-Ihmiset ovat särkyväisiä, ja kyllä me joskus katketaan. Mutta yhteisössä särkymättömyys elää, ja siihen voi tukeutua. Yhteisöllisyyttä on paljon myös Rautjärvellä, sen tiedän.
-(Kollaa- ja Simo Häyhä-museossa) on hyvin kuvattuna kestävä tarina siitä, kuinka myös täältä kotoisin olevat sotilaat pitivät yllä kestävyyttä Kollaajoella. Kollaa kesti. Se, että Ukraina ei kaatunut, palautti meille muistin, viisauden, joka Suomen kansallisessa kokemuksessa, Suomen historiassa piilee. Me ollaan kestetty pahojakin paikkoja. On ollut hankalia aikakausia, jotka on kestetty.

Nato-ratkaisu vauhdilla

Kun Kiova ei kaatunut, niin sillä hetkellä suomalaiset Aaltolan mukaan havahtuivat, ja asiat rupesivat muuttumaan. Nato-kysymys oli hetkessä ratkaistu. Loppujen lopuksi se oli sangen yksinkertainen asia.
-Me joskus itse laitamme itsemme solmuun. Teemme liian monimutkaisia häkkyröitä sisäisesti, että emme pysty ratkaisemaan ongelmia. Eipäsjuupastelimme monta kymmentä vuotta Nato-kysymystä, mutta tosipaikan tulleen, kun ylisukupolvinen kokemus ja muisti palautui, niin asia oli hetkessä ratkaistu. Loppu jäi valtiojohdolle toteutettavaksi. Se tehtiin, kuten suomalaisille sopii, maailmanennätysvauhtia. Alle vuodessa Suomi liittyi Natoon.

-Havahtuminen näkyi siten, että ihmisiä alkoi kiinnostamaan. Havaitsin sen kierrellessäni Suomea. He halusivat kuulla lisää. Salit olivat täynnä.
Maantieteelle emme mahda mitään. Tuo Paasikiven lausahdus tarkoittaa nyt Aaltolan tulkinnan mukaan hieman eri asiaa kuin sodan jälkeen.
-Paasikivi totesi silloin myös, että Suomen kansa on ulkopoliittisesti tyhmää. Siinä Paasikivi oli väärässä. Suomen kansa ei ole ulkopoliittisesti tyhmää. Sen näytti sota Ukrainassa.
Nato tuo lisäarvoa, se yhdistää meitä länteen, ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1809 eli Suomen sodan päättymisen.
-Ensimmäistä kertaa olemme maantieteellisesti puolustusliitossa läntisten naapureittemme kanssa. Takana Eurooppaa, edessä itä. Uuno Kailaan runon sanat sopivat tähän päivään. Se erottaa meitä myös poliittisista järjestelmistä, jotka perustuvat yksinvaltaisuuteen, korruptioon, epätasa-arvoon, laittomuuteen ja viime kädessä kansanmurhaiseen toimintaan.

Suomi ja suomalaiset ovat antaneet paljon apua Ukrainaan, ja läntiset demokratiat ovat puhaltaneet yhteen hiileen. Sota on saatu padotuksi Ukrainaan. Hinta siitä on ollut kova ukrainalaisille.

-Sota pitää saada loppumaan, ja meidän pitää olla avussamme rohkeampia ja etupainotteisempia.
Venäjän sodankäynnissä on se kummallisuus, että se tuntuu laittavan kaiken peliin. Se tulee näkymään Venäjällä. Olemme nähneet siitä merkkejä Wagnerin marssissa Moskovaan. Valta ei ole enää täysin saman klikin käsissä kuin aikasemmin. Jouduttiin tekemään sopu kapinoineen tahon kanssa. Klikkiytyminen ja valan jakautuminen tulee jatkumaan, ja voi johtaa valtataisteluun.
Suomen rajalle nousevalla raja-aidalla ei torjuta tankkeja, mutta vajoavan Venäjän erilaisia roiskeita sillä voidaan tulpata.

Voi olla, että Venäjä ymmärtää heikkenevän tilanteensa, ja pyrkii neuvotteluratkaisuun tai jäädyttämään konfliktin, Aaltola pohtii.

-Venäjä on siirtynyt sotatalouteen, mutta me emme vieläkään satsaa riittävästi puolustukseen. Varastot esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat hupenemassa. Pitäisi ymmärtää, että vaikka Venäjä on joutunut vähän alakynteen, se ei ole hävinnyt.
Vahvan Venäjän skenario on huomattavasti synkempi kuin heikkenevän ja hajoavan Venäjän. Vielä viime kesänä Putin vertasi itseään haastatteluissa Pietari Suureen, valtakunnan laajentajaan. Suomessa Pietari Suuren aikaan Isoviha merkitsi laajaa tuhoa Suomessa, Aaltola muistutti.

Aaltolan suku tuli rakentamaan Suomea

-Oma sukuni siirtyi Uudenkaupungin rauhan 1721 jälkeen autioituneelle Pohjanmaalle joko Tanskasta tai Ruotsista, kun tarvittiin ihmisiä jälleenrakentamaan maata. Miehiä oli tapettu, naisia ja lapsia ryöstetty ja viety orjiksi.
-Menneet elävät meissä ja vaikuttavat meissä. Ne kehottavat meitä käärimään hihat ja tekemään työtä. Politiikka ei voi olla vain keskustelua siitä, pitäisikö leikata vai olla leikkaamatta. Pitää olla paljon isompi näkemys Suomen ulottuvuuksista.
Tärkein on inhimillinen ulottuvuus.
-Huolehditaan toisistamme. Jos joku katkeaa, jollakin on heikkoja hetkiä, kitkaisia kohtia, että ympärillä on ihmisiä, jotka välittävät. Inhimilliseen ulottuvuuteen ja välittämiseen panostaminen on tärkein kansallinen strategia.
Suomalaiset ovat rakentaneet ja jälleenrakentaneet maata, joka on maailmaluokkainen. Suomessa ei ole ollut varaa antaa etuoikeuksia joillekin ihmisille, vaan kaikkia on tarvittu.
-Ei meidän tasa-arvoajattelumme ole Ranskan vallankumouksen tuotetta, se on täällä aina ollut. Ei täällä arvosteta etuoikeuksia, eikä varsinkaan niiden väärinkäyttöä. Siitä virkamieskin saa helposti potkut. Tämä on koulutettu kansa, koska tiedämme koulutuksen arvon. Korruption suhteen meillä ei voi olla samanlaista järjestelmää kuin Venäjällä. Voimme pitkälti pysyä immuuneina Venäjän korruptiivisille operaatioille ja erilaisille suhmuroinneille, koska meillä on tietty mentaliteetti.

Korruptiovapauden suhteen voisimme tietysti pärjätä vertailuissa paremminkin, Aaltola lisäsi. Olemme muun muassa kylmän sodan ja suomettumisen aikana sekä myöhemminkin olleet altistettuina korruptiivisille operaatioille.

Väärät strategiat

Aaltolan mukaan on hätkähdyttävää, että olimme äsken rakentamassa ydinvoimalaa Ruotsin lähelle venäläisen Rosatomin kanssa, joka kytkeytyy Venäjän ydinaseisiin. Tyrmistyttävää. Siinä oli sikäli oma järkensä, että kun Suomi suuntautui puolustuspoliittisesti kohti länttä, niin samaan aikaan varjeltiin niitä hyviä suhteita Venäjään, ettei se ärhäköidy liikaa.
-Ehkä olimme liian varovaisia kylmän sodan loputtua. Ehkä meidän olisi pitänyt pitää tarkemmin katse pallossa.
Ehkä olisimme voineet uskaltaa. Venäjän pelko oli syvällä mielessämme… Vähän aikaa (Suomessa) aina eipäsjuupasteltiin, ja sitten joku kysyi, että entäs ne Venäjän vastatoimet? ja siihen se keskustelu päättyi. Uskallammeko vai emmekö uskalla?
Se mihin Venäjän pelote, joka oli iskostettu monien läntisen maailman ihmisten korvien väliin, romahti, oli Ukraina. Venäjän voima tyrehtyi. Se mikä oli vastavoima, oli Ukrainan kansan yhdentyminen. ”Kollaa kesti”. Amerikkalaiset tarjosivat presidentti Zelenskyille evakuointihelikoptereita, mutta tämä kieltäytyi ja pyysi sijaan ammuksia. Yhdentyminen ja kansallistunne kaatoivat Venäjän etenemisen.
Ilman Zelenskyin rohkeutta ja puhetaitoja läntisten johtajien suuntaan Ukraina olisi voinut jäädä ilman aseapua, ja Eurooppa ja Suomi sen mukana olisivat olleet uhattuina.
Ei olisi kestänyt montaa vuotta, kunne sota olisi levinnyt Itämerelle. Niin ratkaisevia nuo hetket olivat, Aaltola arvioi.

Venäjästä puhutaan nyt ääneen

Suomalaiset ovat perinteisesti puhuneet Venäjästä vältelleen, eikä potentiaalisia vihollisia ole mielellään nimetty. Se kaikki on nyt poistunut.

-Nyt voi sanoa ääneen, että Suomella on ainaostaan yksi geopoliittinen uhka, ja se tulee tuosta muutaman kilometrin päästä.
Valtollisessa straegiassa pitää olla paikka itäiselle Suomelle ja sen asukkaille, että seudut pysyvät asuttuina ja elinvoimaisina.
Helsingistä käsin katsottuna asiat unohtuvat vielä tänäkin päivänä. Itäisen ja kaakkoisen Suomen elinvoimasta huolehtiminen ei ole aluepolitiikkaa, vaan geopolitiikkaa.
Viime vuosien strategia tavoitella ruplavirtoja oli jälkeen päin tarkasteltuna sokeaa ajattelua.
-Kun naapurimme Venäjä aloitti sodan naapurustossamme, tuo pohja, jolle oli rakennettu, kaatui.
Oma ajatteluani on, että Venäjä voi parhaimmillaan olla meille bonus, mutta tulevaisuuttamme meidän ei kannata Venäjän varaan rakentaa, vaan se pitää perustua omaan kansalliseen näkemykseen.

-Rajaseutu täytyy pitää turvallisuuskäytävänä ja puolustuskäytävänä, johon sijoitetaan suomalaisia varoja ja Nato-maiden varoja. Esimerkiksi Nato-maa Norjassa asutusta ei ole keskitetty samalla tavalla kuin Suomessakin tapahtuu. Myös mahdollisuuksia (täällä) on, kuten tietotaitoa. Uudet energiamuodot voivat vähentää riippuvuuksia.
Venäjän sota opetti, että kaupan pitää perustua rauhaan. Ilman rauhaa ei ole kauppaa.

– Ei Itä-Suomi voi olla pelkkää turismia, vaan jotain muutakin tarvitaan, kuten vahvuutta ja vakautta. Että väki ei muuta täältä pois. Se on meille turvallisuus- ja geopoliittinen kysymys.

Teksti ja kuvat Ilkka Pohjalainen

 

 

Kollauksessa oli tänä vuonna ennätysyleisö.