Suomalaiset sankarivainajien etsintäryhmät eivät tällä hetkellä voi toimia Venäjän puolella, ja kenttätyö on enää pienimuotoista ja matalan profiilin toimintaa venäläisilläkin vapaaehtoisilla. Yhtä venäläisryhmää – Karjalan vallia – johtanut Vjatsheslav “Slava” Skokov kertoi etsijäryhmien tilanteesta Lappeen kotiseutuyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa 2.2. Lappeenrannassa. 

Suomalaiset etsintäryhmät, joita Skokovin kertoman mukaan on ollut noin kahdeksan, lopettivat kenttätyön ensin koronan ja sitten Ukraina-sodan takia jo kolmisen vuotta sitten. Venäläisryhmiä on kenttätyössä Kannaksella ollut noin 25-30, joista Karjalan valli on siis yksi. Jotkut ryhmät ovat toimineet myös Laatokan pohjoispuolella. Suomalaiset ja venäläiset tekivät aikaisemmin parinkymmenen vuoden ajan myös yhteistyötä, joka nyt on tauolla hamaan tulevaisuuteen. Viimeiset suomalaisvainajat – mukana myös Skokovin ryhmän löytämiä – kotiutettiin Suomeen Viipurista viime vuoden marraskuussa. 

Karjalan vallin etsijät ovat vuodesta 1997 lähtien löytäneet eri puolilta Karjalankannaksen taistelupaikkoja yhteensä noin 550 sotavainajaa, joista 135 suomalaisia ja loput puna-armeijalaisia. Karjalan vallin löydöistä kenties eniten huomiota on saanut kuuden suomalaisen Talvisodan sankarivainajan löytyminen Punnuksen kansakoulun kaivosta vuonna 2018. 

Etsintöjen kenttätöitä pohjustaa arkistojen sekä muiden lähteiden tutkiminen. Sotapäiväkirjat, kaatuneiden luettelot, kartat ja peitepiirrokset, muistelmat ja kirjojen tiedot on sijoitettava nykymaastoon. Entisten taistelupaikkojen kohdalle on jonnekin nyt noussut rakennuksia ja sorakuoppia, jotka ovat peittäneet ja tuhonneen mahdollisia etsintäpaikkoja. Muutamat alueet, kuten Summa, on otettu taas armeijan harjoituskäyttöön, eikä sinne ole enää asiaa. Myös Teikari voi sulkeutua etsijöiltä. Kuuterselkään on tullut rakennuksia, Valkeasaaressa on iso mökkikylä, ja Kivennavalla sorakuoppia ja laitonta kaatopaikkatoimintaa muun muassa Siiranmäessä. 

Yhtenä riesana on myös kaikenlainen uudempi metalliromu, joka turhauttaa metalli-ilmaisimien käyttäjää. Tätä romua on esimerkiksi Äyräpäässä Vuoksen rannalla retkeilijöiden ja kalastajien jäljiltä. 

Metallinpalat tärkeitä löytöjä

Metallipaljastimella tärkeitä löytöjä ovat muun muassa soljet ja varusteiden kappaleet, pakit ja lusikat, aseiden osat, panokset ja hylsyt, metalliset tupakkarasiat ja kypärät. Tärkein on tuntolevy, jos sellainen löytyy vainajan jäänteiden yhteydessä. Se on avain tunnistamiseen. Varusteiden osista, kuten napeista, sekä kolikoista voi päätellä vainajan kansallisuutta.

Suomalaisilla sotilailla tuntolevyt olivat Talvisodan aikaan ohuita, joten ne sekä niiden numerot ovat säilyneet huonosti. Jatkosodan aikaan suomalaisten tuntolevyt olivat paksumpaa materiaalia. Puna-armeijan sotilailla oli Talvisodassa mukanaan pieni metallinen kotelo, jonka sisällä olivat henkilötiedot paperilapulla. Jatkosodan alussa puna-armeijalaiset kantoivat pientä eboniittisylinteriä, jonka sisään niin ikään oli säilötty henkilötiedot paperille. Vuodesta 1942 lähtien heillä oli mukanaan vain sotilaspassit. Vain pieni osa paperidokumenteista on säilynyt, joten Karjalan vallin Kannakselta löytämistä puna-armeijan vainajista on tunnistettu vain muutama prosentti. Heille ei myöskään tehdä DNA-analyyseja. 

Puna-armeijalla ei ollut tapana kotiuttaa kaatuneitaan, kuten suomalaisilla, vaan heitä heitettiin johonkin kuoppaan ja vähän hiekkaa päälle.

Kettu auttoi etsinnöissä

Sattumakin voi joskus tulla avuksi. Summassa, jossa on paljon sodanaikaisia korsuja, kettu oli kaivanut onkaloaan maa-aineksella täyttyneeseen korsuun. Samalla ketun kaivuhiekan mukana oli noussut ihmisen luita näkyviin. Karjalan vallin ryhmä tyhjensi korsun, ja löysi kuuden Talvisodassa kaatuneen suomalaissotilaan jäänteet. Heistä kahdella oli tuntolevykin tallella. 

Suomalaisia sankarivainajia on aika ajoin kotiutettu haudattaviksi muun muassa Lappeenrannan sankarihautausmaahan, kukin omassa arkussaan. Venäjällä puna-armeijalaiset haudataan niin sanottuihin veljeshautoihin, jolloin yhdessä arkussa voidaan haudata usean vainajan jäänteet.

Karjalan vallin löytämistä suomalaisista noin neljännes on tunnistettu, ja tämä työ jatkuu muun muassa DNA-analyyseilla. Suomessa toimintaa on koordinoinut Sankarivainajien muiston vaalimisyhdistys. 

Skokov pitää etsintätyötä tärkeänä, vaikka se juuri nyt onkin vaikeuksissa. Osa vapaaehtoisista etsijöistä on lähtenyt Venäjältä periaatteellisista syistä, osa on lähtenyt rintamalle ja jo kaatunut Ukrainassa. Hän arvioi varovasti, että muutama hänen ryhmänsä jäsen saattaa ensi kesäkaudella tehdä pienimuotoisia etsintöjä mahdollisesti Punnuksessa. Etsinnät ovat tietyllä tavalla politisoituneet, joten mahdollisten suomalaislöytöjen suhteen pidettäneen toistaiseksi matalaa profiilia. 

Skokov itse aikoo hyödyntää Suomessa-oloaikansa ainakin Kansallisarkistossa, tutkimalla dokumentteja ja jatkamalla etsintätyötä tällä tavalla. Etsintätyö on taistelua aikaa vastaan, sillä jos vainaja jää esimerkiksi rakennuksen alle, häntä ei ikinä löydetä. 

Skokov on suomalaisten vapaaehtoisetsijöiden arvostama. Hän on yliopistokoulutuksen saanut fysiikan alalta. Suomen kielen hän on oppinut toimiessaan suomalaisten kanssa sekä tutkiessaan suomenkielisiä arkistoja. Ukrainaan hän ei halua lähteä sotimaan, vaan siirtyi viime hetkellä Suomeen, kun kutsuntaviranomaiset alkoivat lähetellä yli nelikymppiselle kutsukirjeitä.

Karjalan valli-ryhmällä on omat Facebook-sivut.