Siirry pääsisältöön

Lentokonevalmistaja Lockheed Martin osallistuu veteraanitoimintaan Suomessa – tukee Wanhaa Veteraania

Lockheed Martin tukee suomalaisia veteraaneja Wanhan Veteraanin sponsoroinnin kautta Vesa Kangasmäki: ”On ainutlaatuista, että maailmanlaajuinen puolustusteollisuuden jättiläinen tukee pienen maan rauhanturvaajaveteraanien museota.”

Kansainvälinen puolustusteknologiayhtiö Lockheed Martin ja Museo Wanha Veteraani ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen. Sen tavoitteena on tukea Haminassa sijaitsevan veteraanimuseon näkyvyyttä ja toimintaa.

Sopimus on ensimmäinen kerta, kun Lockheed Martin osallistuu veteraanitoimintaan Suomessa. Wanha Veteraani on rauhanturvaamisen erikoismuseo, joka pitää esillä myös Suomen omaa maanpuolustushistoriaa.

”Lockheed Martinin omistautuminen veteraaneille heijastaa Wanhan Veteraanin tehtävää rauhanturvaajaveteraanien puolestapuhujana ja tukijana”, sanoo Lockheed Martinin Länsi-Euroopan varapresidentti Emanuele Serafini.

”Maailmanlaajuisesti lähes 20 % Lockheed Martinin työntekijöistä on veteraaneja, reserviläisiä tai sotilasperheiden jäseniä – mikä kuvastaa yhtiön palvelukulttuuria. Tämä ajattelutapa ulottuu myös Suomeen, missä teollisten kumppaneidemme kautta osallistumme aktiivisesti veteraaneja tukeviin aloitteisiin.”

Lockheed Martin suunnittelee, valmistaa ja toimittaa Suomelle hankitut F-35-hävittäjät. Kaikkiaan Suomi on tilannut 64 konetta noin 10 miljardin euron kauppasummalla.

Ensimmäinen kone valmistui koulutuskäyttöön suomalaisille piloteille Yhdysvalloissa joulukuussa ja luovutettiin Suomen Ilmavoimille 16. päivänä joulukuuta. Ensimmäiset hävittäjät lentävät Rovaniemellä vuoden 2026 lopussa.

Yhdysvalloissa Lockheed Martin tukee laajasti sotaveteraanien kuntoutus- ja virkistystoimintaa ja tekee yhteistyötä veteraanijärjestöjen kanssa ympäri maailmaa. Suomessa yhtiö ei kuitenkaan ollut löytänyt sopivaa veteraanijärjestöä, kunnes Kouvolan turvallisuuskonferenssissa vuonna 2023 avautui mahdollisuus.

”Kaikki sai alkunsa Kouvolasta, kun Lockheed Martinin Pohjoismaiden liiketoiminnan edustaja tuli juttelemaan kanssani ja etsi sopivaa suomalaista kohdetta tukemaan veteraanityötä”, kertoo Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp Vesa Kangasmäki.

Helmikuussa 2024 Lockheed Martinin edustajat vierailivat Haminassa Wanhassa Veteraanissa. Museossa olivat mukana myös kaupungin ja Hamina Tattoo -tapahtuman edustajat. Nopeasti kävi selväksi, että Lockheed Martin piti näkemästään ja kuulemastaan.

”Samana päivänä, kun ensimmäinen Suomeen tilattu F-35-hävittäjän runko valmistui Yhdysvalloissa, saimme Lockheed Martinilta puhelun. Yhtiö ilmoitti halustaan tukea museotamme, Rauhanturvaamisen perinnekeskusta”, Kangasmäki sanoo.

Sponsorointi tukee perinnekeskuksen työtä suomalaisen rauhanturvaamisen ja kriisinhallinnan tunnetuksi tekemisessä sen 70-vuotisjuhlavuonna 2026. Vastineeksi Wanha Veteraani tuo yhteistyötä esiin markkinoinnissaan ja viestinnässään.

”On ainutlaatuista, että puolustusteollisuuden globaali jättiläinen tukee pienen maan rauhanturvaajaveteraanien museokohdetta. Toisaalta se kertoo myös Suomen maineesta yhtenä harvoista maista, jotka ovat viime vuosikymmeninä säilyttäneet oman puolustuskykynsä. Varmaan myös Suomen hyvä maine rauhanturvaamisen ja nykyään myös rauhanrakentamisen saralla on vaikuttanut saamaamme tukeen”, Vesa Kangasmäki korostaa.

Suomen Rauhanturvaamisen historian 70-vuotisuuden ohella 16.5.2026 avattavan museo Wanhan Veteraanin kesäkauden toisena näyttelyteemana on Suomen viime sotien aikainen maanpuolustuksellinen nuorisotyö. Sotilaspojat ja pikkulotat kotirintaman tukena -näyttely kertoo, kuinka he pystyivät kotirintaman eri tehtävissä merkittävästi vapauttamaan miehiä varsinaiseen taisteluun rintamilla.

Tietoa Lockheed Martinista

Lockheed Martin on kansainvälinen puolustusteknologiayhtiö, joka edistää innovaatiota ja tieteellistä tutkimusta. Kokonaisvaltaiset järjestelmänhallintaratkaisumme sekä 2000-luvun turvallisuusvisiomme nopeuttavat mullistavien teknologioiden käyttöönottoa varmistaen, että asiakkaamme pysyvät kehityksen eturintamassa. Lisätietoja: Lockheedmartin.com.

Wanhan Veteraanin toiminnanjohtaja, eversti evp Vesa Kangasmäki. Kuva Terho Ahonen.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Ensimmäinen suomalainen F-35-hävittäjä esillä koneen luovutuksessa Lockheed Martinin F-35-tehtaalla Fort Worthissa, Texasissa, Yhdysvalloissa 16. joulukuuta 2025. Kuva: Lockheed Martin

Lue myös

Tukijoukot

VuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen