
Suvi Talkajärvelle opettajan työ tasapainottaa reserviläisrientoja
LauResin juhlavuosikin pitää kiireisenä ensi vuonna.
Suvi Talkajärvi-Reinikainen, 43, on ollut Lauritsalan Reserviläisten johdossa nyt vuoden. Ainakin toinen vuosi on vielä edessä. LauResissa on ollut periaatteena, että puheenjohtajisto ei jumiudu jakkaroilleen ikuisuuksiksi, vaan uusi valitaan 2-6 vuoden välein.
Talkajärvi (hän käyttää myös tätä lyhyempää versiota sukunimestään) on ammatiltaan luokanopettaja. Parhaillaan hänen oma luokkansa on ekaluokka Kimpisen koulussa, Peltolan perinteikkäässä koulurakennuksessa, joka aikoinaan Talvisodan aikaan oli sotilassairaalana. Lisäksi hän opettaa käsityötä ja musiikkia vähän vanhemmille oppilaille. Reservin sotilasarvo on vääpeli.
Opettajan työ, reserviläis- ja muut maanpuolustustouhut, perhe-elämä, harrastukset ja koirat pitävät kiireisenä ja vaativat energiaa sekä hyvää organisointikykyä. Lapset ovat onneksi jo teini-ikäisiä, toinen aikuisuuden kynnyksellä, ja juuri saamassa ajokortin.
Vuosina 2017-2018 Talkajärvi oli vuoden keikalla Kosovossa yhteysupseerina Nato-johtoisessa kriisinhallintaoperaatiossa. Silloin lapset olivat vielä pieniä, mutta toki lomat pyörivät Suomessa, ja kävi perhe äitiä tapaamassa Balkanillakin.
Aktiivinen kerho
LauRes on yksi suurimmista ja aktiivisimmista reserviläisyhdistyksistä Etelä-Karjalassa. Jäseniä on vajaa viitisen sataa.
-Joka kuukausikokouksessa hyväksymme uusia jäseniä, mutta toki heitä sitten poistuukin, Talkajärvi kertoo.
LauRes on tunnettu ampumatoiminnastaan sekä Etelä-Karjalan sotilasmarssin järjestämisestä. Viikoittaisia ammuntoja kerholla on Lappeenrannan urheilutalolla ja kesäaikaan Muukossa. Osa porukkaa käy myös viikoittain Shooting Centerissä. Isompien kilpailuiden järjestelyissä yhteistyökumppanina on usein ollut Imatran Reserviläiset. Viime kesänä kerhot järjestivät yhdessä reserviläisammuntojen SM-kisat, mikä oli melkoinen voimanponnistus. Keväällä 2026 LauRes osallistuu Etelä-Saimaan Ampujat ry:n kanssa reserviläisten ilma-ase SM-kilpailuiden järjestelyyn.
-Tavoitteenamme on elvyttää myös ammuntapäivät, jossa saisi kokeilla monenlaisia aseita.
-Sotilasmarssin johtajan tehtävät myös tulivat minulle, vaikka Petsolan Jaska kokemuksineen ja verkostoineen on tietysti siinä tukena ”marssimanagerin” ominaisuudessa. Marssi on 24.–25.4., ja vaikka maastomarssin joukkuemäärä aina täyttyy nopeasti, yksipäiväiselle maantiemarssille kyllä sitten mahtuu.
Liikuntatoiminnassa kantavana ajatuksena on kehon ja mielen hyvinvointi, joka liittyy kokonaisturvallisuuteen.
Esitelmiä ja luentojakin on tulossa, muun muassa 5.1. on Asehistoriallisen seuran kautta tulossa Virpi Launonen kertomaan Salpa-linjan rakentamisen arjesta. Hän on väitellyt aiheesta.
Juhlat tulossa
Kesäkuussa LauRes viettää toimintansa 60-vuotisjuhlaa. Siinäkin on suunnittelemista.
Vuoden kestäneen puheenjohtajakauden haasteena Talkajärvi mainitsee ”hiljaisen tiedon” siirtymisen eteenpäin. Mitä mihinkin aikaan vuodessa tapahtuu, sen ennakointi, kuka järjestää, kenelle saapuvat tärkeät viestit yhteistyökumppaneilta. Paljon on perustunut siihen, että ”kaikkihan tietää, että se-ja-se hoitaa”. Hän mainitsee sanan vuosikello, jollaista monessa organisaatiossa käytetään.
-Hyvää tukea olen toki saanut hallitukselta ja ex-hallituksen jäseniltä.
Viestintää on pyritty tehostamaan muun muassa Facebookissa ja Whatsapp-viesteillä.
Suvi Talkajärvi kiinnostui reserviläistoiminnasta ja maanpuolustustyöstä jo koululaisena. Vapaaehtoisen varusmiespalveluksen hän suoritti Tikkakoskella Ilmavoimien viestikoulussa 2001. Loppuajan hän palveli sääaliupseerina Lappeenrannan lentokentällä, ja sotilassoittajana Rakuunasoittokunnassa.
Ensimmäisiä kosketuksia reserviläistoimintaan tuli musiikkiharrastuksen kautta Ratsuväen perinnesoittokunnassa. Nyt vetopasuunan soittaminen on jäänyt vähemmälle, mutta kuuntelupuolella menee kaikki sotilasmusiikista jatsin ja vanhan iskelmämusiikin kautta uudempaan.
MPK:n toiminnassa Talkajärvi on ollut kouluttajana Intti tutuksi naisille -kursseilla sekä lukion valinnaisella turvakurssilla, jonka hän itsekin kävi lukiolaisena.
-Vaikka ampumisesta pidänkin, en kuitenkaan ole mikään äijämäinen nainen, jolla on vaikkapa siilitukka, kamppailulajitausta ja joka tietää nippelitiedot aseista. Reserviläistoiminnan vastapainona on opettajan työ ja tavallinen perhe-elämä. Suvin Kosovo-albumissa on pehmopuolen todisteena valokuvia upeista kakuista, joita hän teki muun muassa Suomen itsenäisyyspäivän kunniaksi.
Harrastuksikseen Talkajärvi mainitsee luonnossa liikkumisen ja retkeilyn, usein perheenjäsenten sekä irlanninsetterien Ainon, Ansan ja Armin kanssa, lava- ja rock-tanssin ja kuntosalin. Myös aviopuoliso on LauResin jäsen, ja ehkä pian vaadittavan ikärajan saavuttava nuorisokin.
Ilkka Pohjalainen

Suvi Talkajärvi-Reinikainen johtaa LauResia ja opettaa ekaluokkalaisia. Kuva Ilkka Pohjalainen
Facebook
Twitter
Sähköposti
WhatsApp
LinkedIn



















