Siirry pääsisältöön

PV: Heinäkuun alokkaat palaavat normaalirytmiin – Kotiutuvat tyytyväisiä palvelusaikaan

Maanantaina 4. heinäkuuta 2022 palveluksensa aloittaa Puolustusvoimien tiedotteen mukaan noin 12 000 varusmiestä ja vapaaehtoista asepalvelusta suorittavaa naista Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa.

Suurin osa heistä aloittaa palveluksensa Maavoimissa. Eninten alokkaita vastaanottavat Porin prikaati Säkylässä ja Niinisalossa sekä Karjalan prikaati Vekaranjärvellä, joissa molemmissa alokasvahvuus on hieman yli 2 000 alokasta.

Heinäkuun saapumiserällä palataan normaaliin palvelus- ja lomarytmiin, mikäli koronatilanne sen joukko-osastossa sallii. Tämä tarkoittaa sitä, että pääsääntöisesti kaikki arkipäivät ovat koulutusta ja viikonloput vapaata. Viikonloppuvapaisiin poikkeuksia tekevät mm. valmius- ja virka-apuvuorot sekä pidemmät sotaharjoitukset. Korona-ajalla käytössä olleesta 4+2-lomarotaatiosta (neljä viikkoa koulutusta, kaksi viikkoa VMP-vapaata) luovutaan. Kuitenkin kohortointia, eli varusmiesosastojen toisistaan erillään pitämistä jatketaan paikalliset olosuhteet huomioiden. Koronatilanteen mahdollisesti heiketessä voidaan tarvittaessa joukko-osaston komentajan päätöksellä palauttaa tarvittavat rajoitukset.

– Puolustusvoimat on poikkeusolojen organisaatio, joka pystyy nopeasti ja joustavasti sopeuttamaan toimintaansa tilanteen edellyttämällä tavalla, toteaa Pääesikunnan koulutuspäällikkö, eversti Kari Pietiläinen.

Ukrainan-tilanteella ja mahdollisella Nato-jäsenyydellä ei suuria vaikutuksia asevelvollisten koulutukseen

Sotilaallisesta näkökulmasta tilanne Suomen lähialueilla on rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä uhkaa. Varusmiehet ovat Puolustusvoimissa saamassa sotilaskoulutusta maanpuolustustehtäviin. Tässä valossa varusmiesten ja vapaaehtoisten naisten koulutus näihin tehtäviin jatkuu nytkin tavalliseen tapaan, eikä heidän rooliaan suunnitella olennaisesti muutettavan. Koulutusjärjestelyihin toki tehdään jatkuvasti muutoksia osana normaalia toiminnan kehittämistä ja tässä huomioidaan luonnollisesti muun muassa tehdyt havainnot sodasta Ukrainassa.

Eversti Pietiläinen toteaa, että varusmieskoulutuksen ja naisten vapaaehtoisen asepalveluksen perusteet eivät muutu mahdollisen Nato-jäsenyyden myötä.

– Nyt palveluksensa aloittavien varusmiesten palvelusjärjestelyt ja asema säilyvät edellisvuosien kaltaisena huolimatta jäsenyyshakemuksesta tai mahdollisesta jäsenyydestä.

Maanpuolustustahto ja palvelusmotivaatio nousseet

Kesäkuussa 2022 kotiutuneiden varusmiesten maanpuolustustahto, tyytyväisyys armeija-aikaan ja esimiehiin sekä luottamus joukon suorituskykyyn sodassa ovat korkealla tasolla, kertoo Puolustusvoimat tiedotteella.

Saapumiserittäin kerättävät loppukyselyt kertovat Puolustusvoimille varusmiehen näkemyksen koulutuksen laadusta. Korona-aikana käytössä olleista rajoituksista ja erityisjärjestelyistä huolimatta varusmiesten kokemus koulutuksen laadusta on ollut hyvä. Epidemia-ajan kaikkien viiden (1/20-1/22) loppukyselyn keskiarvot ovat olleet koko vuosituhannen parhaita, näistä nyt kesäkuussa 2022 kotiutuneiden keskiarvo oli toiseksi paras.

Kotiutuvien varusmiesten loppukyselyssä arviot annetaan asteikolla 1–5. Kesäkuussa 2022 kotiutuneiden kyselyssä varusmiesten maanpuolustustahto (4,4) ja palvelusmotivaatio (3,9) nousivat, lisäksi tyytyväisyys henkilökuntaan (4,3) sekä armeija-aikaan (4,2) ovat säilyneet korkealla tasolla. Luottamus joukon suorituskykyyn sodassa on tasolla 3,9. Varusmiesjohtajista upseerikokelaat saavat arvosanan 4,2 ja ryhmänjohtajat 4,0.

Palautekyselyt tukevat Puolustusvoimien kehitystyötä

Palautekyselyillä on merkittävä rooli koulutuksen kehittämisessä. Palautekyselyt analysoidaan kaikilla Puolustusvoimien johtamistasoilla Pääesikunnasta perusyksikköön. Pitkällä aikavälillä tulokset ovat olleet nousevia, eikä koronatilanteella ole ollut tuloksiin näkyvää kielteistä vaikutusta.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Kuva Puolustusvoimat.

Lue myös

Tukijoukot

VarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen