Otsikon latinankielinen huudahdus sopii hyvin tähän maailmanaikaan, Oi aikoja, oi tapoja! Paljon on muuttunut sitten vuoden 2020 joulukuusta, jolloin Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS) toteutti edellisen mielipidekartoituksen suomalaisten ajatuksista ja mielipiteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, maanpuolustukseen ja yleiseen turvallisuuteen liittyen. En usko, että milloinkaan mielipiteiden muutos on ollut näin nopeaa – ja näin lyhyessä ajassa uudelleenrakentunutta historiamme aikana.

Käsitteistöstä…

Turvallisuuspolitiikka on politiikan osa-alue, jossa tavoitteena on valtion turvallisuuden ylläpito. Perinteisessä katsannossa ulkopuolisia uhkia torjutaan maanpuolustuksella ja ulkopolitiikalla, kun taas sisäisiä uhkia torjutaan talouspolitiikalla ja yhteiskuntapolitiikalla. Valtion ulkoinen turvallisuus koostuu ulkopolitiikasta ja sotilaallisesta maanpuolustuksesta. Niillä halutaan estää maan joutuminen sotaan ja niillä luodaan edellytykset puolustautumiselle. Politiikka taas ymmärretään toiminnaksi, jolla pyritään vaikuttamaan valtiollisiin, valtioiden välisiin tai yhteiskunnallisiin asioihin, ja se on toimintaa jolla hoidetaan edellisiä.

Turvallisuuden tunteesta

MTS:n tutkimuksessa, Suomen puolustusjärjestelmän perustana nykyisenkaltaista asevelvollisuusjärjestelmää tuki (2020) puolet, vuonna 2019 määrä oli kaksi kolmesta. Suomen valitsemaa asevelvollisuusjärjestelmää tuki (2020) 71 prosenttia, kun vuonna 2019 sitä kannatti kuusi prosenttiyksikköä enemmän.

Sekä sotilaallisen liittoutumattomuuden että liittoutumisen tuki oli laskenut vuodesta 2019, ja epätietoisten osuus kasvanut. Suomen Nato-jäsenyyden vastustus on heilahdellut, vuonna 2020 reilu puolet vastusti jäsenyyttä, vuonna 2019 vastustajia oli kaksi kolmesta. Yli puolet eli, 53 prosenttia (64 % v. 2019), on sitä mieltä, että Suomen ei tulisi pyrkiä Naton jäseneksi, naisista 54 (61 %) ja miehistä 52 prosenttia (67 %). MTS on esittänyt tämän kysymyksen vuodesta 2005 lähtien, ja tänä vuonna kielteisten vastausten osuus on koko aikasarjan alhaisin.

Eräs selitys tähän – vastustuksen vähenemiseen – voi olla se, että kun Venäjän huhtikuussa 2014 aloittama ns. Donbassin sota, jossa Ukrainan hallituksen ja Venäjän tukemien joukkojen, kapinallisten/separatistien välinen yhteenotto alkoi itä-Ukrainassa, ymmärrettiin että tilanne on epävakaa ja se voi laajentua edelleen ja vieläkin laajemmalle alueelle. Ukrainan tapahtumathan alkoivat, kun useissa Itä-Ukrainan kaupungeissa käynnistettiin protesteja Ukrainan uutta valtionjohtoa vastaan. Vaikka Ukrainan presidentti perui myöhemmin esimerkiksi kielilain muutoksen hyväksymisen, niin protestointi alueilla jatkui. Sittemmin Itä-Ukrainassa protestoijat valtasivat monilla paikkakunnilla hallintorakennuksia. Valtaajat, joiden seassa oli Venäjän tiedusteluviranomaisten joukkoja, vastustivat maan uutta hallintoa ja vaativat alueille suurempaa itsehallintoa tai Itä-Ukrainan pääosin venäjänkielisten alueiden liittämistä Venäjään (”turvatakuut”, Venäjän kansalaisten suojeleminen ja Venäjän rajalle syvempi demarkaatiolinja). Itäisimmän Ukrainan asukkaista noin kymmenen prosenttia on syntynyt Venäjällä, myös näitä piti Venäjän suojella Ukrainan maaperällä. Sittemmin tilanne on eskaloitunut ja laajentunut huomattavan suurelle alueelle, ja hyvällä syyllä voidaan puhua sodasta Ukrainassa. Moni historiansa lukenut saattoi nähdä tässä jotakin samankaltaista kuin vuoden 1939 tapahtumat omalla lähialueellamme.

Yhteistyötä…

Suomen sotilaallista yhteistyötä Pohjoismaiden ja Euroopan unionin kanssa tuettiin tutkimuksessa vahvasti. Myös vuodesta 2019 alkaen kielteinen suhtautuminen sotilaalliseen yhteistyöhön Naton ja Yhdysvaltojen kanssa oli vähentynyt. Puolustusmäärärahojen pitämistä entisellä tasolla tuki lähes puolet ja niiden korottamista tuki kolmannes vastaajista. Suomellahan on esimerkiksi Pohjoismaisen puolustusyhteistyön nimissä, muun muassa seuraavia olemassa olevia/olleita sopimuksia: NORDAC (1994), NORDCAPS (1997), NORDSUP (2008), NORDEFCO (2009), ja Yhdysvaltojen kanssa kahdenvälinen aiejulistus (2016), kolmenvälinen aiejulistus SOI (2018), isäntämaasopimus (2016) sekä Suomen ja Naton välinen isäntämaan tekninen järjestelyasiakirja (2022). Lisäksi Suomella on Yhdysvaltojen kanssa merkittävä määrä puolustusteollisuushankkeita hävittäjähankintojen (1992, 2021) myötä solmittuina.

Suomalaisten luottamus Euroopan unionin tulevaisuuteen (2020) oli heikentynyt edellisestä vuodesta. Neljä kymmenestä koki luottamuksen Euroopan unionin tulevaisuuteen heikentyneen, kun edellisenä vuotena näin oli ajatellut alle kolmannes. Kaksi kolmesta koki Euroopan unionin vaikuttavan myönteisesti Suomen turvallisuuteen, YK:n vaikutuksen koki myönteisenä yli puolet. Sotilaallisen tilanteen Suomen lähialueilla arveltiin pysyvän ennallaan. Vahvimman turvan oletettiin löytyvän siitä, että Suomi osallistuu pohjoismaiseen ja eurooppalaiseen puolustusyhteistyöhön, sekä Suomen jäsenyys Euroopan unionissa, myös sen koettiin lisäävän omalla painoarvollaan Suomen turvallisuutta.

Kysyttäessä huolta aiheuttavista tekijöistä (2020) oli Venäjä vasta sijalla 11. Prosentuaalisesti Venäjää piti jonkinlaisena uhkana 67 % vastaajista. Tätä uhkaavampia tekijöitä olivat muun muassa: epidemiat, pakolaistilanne, terrorismi, rikollisuus, joukkotuhoaseet, ilmastonmuutos, ääriliikkeet, tietoverkkouhat, työllisyystilanne ja eriarvoisuus.

Artiklat

Natosta puhuttaessa, on vastaisuudessakin niin, että jokaisen valtion on huomioitava Naton kolmas artikla, eikä pidä keskittyä vain viidenteen artiklaan. Naton kolmannen artiklan pääajatus on se, että jokainen yksittäinen jäsenmaa on kykenevä puolustamaan omaa maataan. Suomi täyttää Naton artikla kolmosen selkeästi. Itse asiassa Suomen puolustuskyky ja -tahto on niin vahva, että Suomen sota- ja asevoimista on tarvittaessa apua myös (mahdollisille) Nato-naapurimaille. Tuki on mahdollista, jos Suomeen ei kohdistu merkittävää uhkaa, ja valtiojohto niin päättää.

Paljon puhuttu Naton viides artikla on Naton perustamissopimuksen artikla, joka määrittää jäsenvaltioiden velvoitteen puolustaa muita jäsenvaltioita (Musketöörivala). Sen mukaan aseellinen hyökkäys Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa jotakin Naton jäsenvaltiota vastaan katsottaisiin hyökkäykseksi kaikkia liiton jäsenvaltioita vastaan. (Naton neljäs artikla – konsultaatioartikla – määrää, että näistä velvoitteista maat neuvottelevat keskenään). Naton viides artikla (toimeenpantavat toimet) astuu voimaan vain kun kaikki jäsenvaltiot hyväksyvät sen toimeenpanon. Tarkka sanamuoto myös esittää, että kukin osapuoli avustaa hyökkäyksen kohteeksi joutunutta sopimusosapuolta tai hyökkäyksen kohteeksi joutunutta ryhtymällä välittömästi yksin ja yhdessä muiden sopijaosapuolten kanssa tarpeellisiksi katsomiinsa toimenpiteisiin, mukaan lukien aseellisten voimakeinojen käyttö, Pohjois-Atlantin turvallisuuden palauttamiseksi ja ylläpitämiseksi. Näin ollen muut maat harkitsevat osaltaan tarpeelliseksi katsomansa toimenpiteet. Jotkut asiantuntijat esittävät, että sopimuksessa on edellisen – harkintamahdollisuuden – vuoksi melkoisesti väljyyttä. Varmaa on kuitenkin se, että Nato-sopimus antaa jäsenmailleen ennaltaehkäisevän pelotevaikutuksen. On joka tapauksessa varmempaa, jos valtio kykenee hoitamaan itse ensisijaisesti oman puolustuksensa, kuin laskea kaikkea kenenkään muun varaan. Senkin historia on meille opettanut.

Natolla on tietyt standardit, joihin kuuluvat muun muassa: yhteensopivuus, korvattavuus ja vaihdettavuus -kokonaisuudet. Nato-maan on täytettävä nämä standardit, että yhteisissä operaatioissa toiminta olisi mahdollista. Tiedän pitkään Puolustusvoimissa palvelleena upseerina, että Suomi on täyttänyt näistä korkeimmankin standardin jo pitkään. Itse kansainvälisissä harjoituksissa mukana olleena myös tiedän käytännön tasolla, että osaamisemme sekä muu (Nato yhteensopiva) toiminta hallitaan vaatimusten mukaisesti. Suomessa on koulutettu (taktiikka/operaatiotaito) jo pitkään Nato -standardin mukaista operaation suunnittelua sotakoulussa opiskeleville. Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusyhteistyöhön vuodesta 1994 alkaen. Lisäksi Suomi tullut mukaan Naton Pfp-toimintaan (Partnership for Peace) vuodesta 1997 alkaen.

Lopuksi

Uskon, että vastakin Suomen turvallisuuspolitiikan peruspilarit ovat: 1) uskottavan puolustuskyvyn ylläpitäminen, 2) yhteistyö Euroopassa ja mahdollinen Nato-liittolaisuus (artikkelia kirjoitettaessa Suomi ei vielä ollut Natomaa), 3) asialliset suhteet kaikkiin maihin ja 4) aktiivinen yhteistyö erilaisissa turvallisuusrakenteissa. Tärkein voimavara on kuitenkin kansalaisten maanpuolustustahto ja halu täyttää kansalaisvelvollisuus, puolustaa omaa isänmaataan, jos sellaiseen tilanteeseen joskus joudutaan. Käsillä oleva kriisi ja lähiympäristön tapahtumat osoittavat, että tämän – maanpuolustustahto – asian suhteen ei ole epäilystäkään, ettemmekö näin toimisi ja tehtäväämme täyttäisi kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa. Tämän osoittaa meille muun muassa joka vuosi uusi palvelukseen astuva ikäluokka.

 

Seppo Naapila (maj, evp.)

Taipalsaaren Reserviupseerikerho ry, pj.