Siirry pääsisältöön

Maasotakoulu nimesi pääsalin aulan Tuomas Gerdtin aulaksi

Vuonna 2023 ilmestyvän Mannerheim-ristin ritareista kertovan runoteoksen runo ”Viimeinen” kertoo Gerdtistä ja on omistettu Maasotakoululle ja kaikille lappeenrantalaisille

Maasotakoulun pääauditorio Lappeenrannan varuskunnassa on Vöyrin sali, johon johtava aula nimettiin viimeisen Mannerheim-ristin ritarin, Lappeenrantaan haudatun Tuomas Gerdtin kunniaksi. Aula nimettiin ja muistovitriini avattiin 31.1.2022 koulunjohtajan vaihtotilaisuuden yhteydessä.

Siirtyvä koulunjohtaja eversti Kari Pietiläinen piti muistoaulan avajaisissa puheen ja kertoi sotiemme veteraanista, Mannerheim-ristin ritarista, muun muassa jatkosodassa lähettinä toimineesta Tuomas Gerdtistä.

– Vuoden 2020 marraskuussa 98-vuotiaana menehtynyt Mannerheim-ristin ritari n:o 95 Tuomas Gerdt oli viimeinen elossa ollut ritari. Hänen kuolemansa myötä ritarit elävät muistoissamme.

– Olemme tänään paljastamassa viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin muistoaulaa ja samalla kunnioittamassa sotiemme veteraanien perintönä elävää periaatetta – kaveria ei jätetä, Pietiläinen sanoi 31.1.2022.

Pietiläinen lausui  avajaistilaisuudessa viimeinen säkeen majuri Joni Pirisen tammikuussa 2022 julkaistusta runosta Kapteeni ja lähetti, jossa hän käsittelee kapteeni Tofferia ja myös taistelulähettinä toiminutta Tuomas Gerdtiä:

 

Ai niin, entäs lähetti, mitä hänelle tapahtui?

Hänestäkin tuli ritari, pitkä elämä sukeutui.

Ehkä osa kapteenista jäi häneen elämään.

Sieltä Sevastopolista kuka sitä tietääkään.

Tämä Pirisen kirjoittama runo julkaistiin Kadettikunnan vuosipäivänä 27.1.2022 Kadettikunnan verkkosivuilla.

 

Uusi runoteos tulossa kaikista ritareista

 – Majuri Joni Pirinen kirjoittaa parhaillaan runoteosta Mannerheim-ristin ritareista. Jokainen ritari saa oman runonsa. Hänen kirjoitustyönsä taustalla on sanonta, että ihminen kuolee vasta sitten, kun hänen muistonsa lakkaa. Pirinen haluaakin runoteoksellaan omalta osaltaan olla varmistamassa, että suomalaiset sankarit ja heidän tarinansa eivät koskaan kuolisi, Pietiläinen kertoo.

Uutta runoteosta kaikista Mannerheim-ristin ritareista valmisteleva Joni Pirinen palvelee tällä hetkellä Karjalan lennostossa Siilinjärvellä ja asuu Kuopiossa, mutta hänellä on erityinen side Maasotakouluun ja Lappeenrantaan. Pirinen palveli Lappeenrannassa Pioneerikoululla vuosina 2015-2017 ja pitää edelleen Lappeenrantaa ”toisena kotikaupunkinaan”.

Pirinen omistaa tulevassa teoksessaan Tuomas Gerdtistä kertovan runon ”Viimeinen” Maasotakoululle ja kaikille lappeenrantalaisille.

Kadettikunnan kustantaman ja julkaiseman runoteoksen on määrä ilmestyä kirjana ja kaikille kansalaisille avoimena sähköisenä näköisteoksena vuoden 2023 aikana.

– Valmistelen tosiaan ruonoteosta tai runollisesti kerrottua kirjaa Mannerheim-ristin ritareista. Kyseessä on siis kunkin ritarin henkilökuvaus minun tulkitsemana ja rytmitettynä tekstinä ilmaistuna, Pirinen kertoo.

Tuomas Gerdt taisteli Talvisodassa ja Jatkosodassa. Hänet nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 8.9.1942, kun hän oli kersantti ja palveli taistelulähettialiupseerina. Hän asui Lappeenrannassa sotien jälkeen ja työskenteli 1971-87 metsähallinnon konttoripäällikkönä Kaukas-yhtiössä ja fuusion jälkeen Kymmene-yhtiöissä.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Aula nimettiin ja muistovitriini avattiin 31.1.2022 koulunjohtajan vaihtotilaisuuden yhteydessä. Kuva Maasotakoulu

Lue myös

Tukijoukot

VarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen