
Kuusivaara valittiin RULin ruoriin Tampereella
Reserviupseeriliiton, Reserviläisliiton sekä muiden keskeisten maanpuolustusjärjestöjen liittokokous pidettiin Tampereella 22.11. RULin uudeksi puheenjohtajaksi vuosille 2026–2028 valittiin Tuomas Kuusivaara, 52, Valkeakoskelta. Kuusivaara seuraa tehtävässä liiton nykyistä puheenjohtajaa Aaro Mäkelää, jonka kausi päättyy vuoden 2025 lopussa.
Kaikki viisi puheenjohtajaehdokasta vaikuttivat hommaan pystyviltä. Kahdella oli kytkentää Etelä-Karjalaan, kun Mika Pakkasella, 58, on taustaa Savitaipaleelta ja Lappeenrannasta LUTista, ja Kasper Saarinen, 29, on Lappeenrannan Teekkarireserviläisiä. Pakkanen vaikuttaa nykyään Keski-Suomessa. Veikkaan ja toivon, että Saarisesta kuulemme vielä!
Sinänsä ”oman alueen miehen” saaminen kärkipaikoille ei RULin tapauksessa varmaan ole ratkaisevaa, mutta ei alueen ja sen toimijoiden tuntemisesta haittaakaan ole. Kuusivaara valittiin ensimmäisellä kierroksella, joten pulinat pois ja rivit suoriksi.
Liittokokous hyväksyi toiminnan raamit seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi. Paperissa todetaan mm., että ”Nato-jäsenyys luo uusia koulutus- ja työmahdollisuuksia suomalaisille reserviläisille, mutta se asettaa myös uusia vaatimuksia, kuten yhteistoimintataitojen, kielitaidon ja Naton prosessien tuntemusta” ja että ”Asevelvollisuuden ja reservin kehittäminen mahdollistaa vaativampia tehtäviä sitoutuneille reserviläisille. Reservin yläikärajan nostaminen 65 vuoteen pidentää kokeneiden reserviläisten osaamisen hyödyntämistä.” Lisäksi ”Kokeneita reservin upseereita tarvitaan Puolustusvoimien lisäksi myös muiden viranomaisten häiriö- ja poikkeusolojen organisaatioihin. Asevelvollisuuden jatkuva kehittäminen on välttämätöntä, sillä nykyinen rekrytointipohja ei riitä tämän kokoisten sodan ajan joukkojen rakentamiseen 2030-luvulla. Tulevina vuosina on ratkaistava koko ikäluokkaa koskevan asevelvollisuuden kysymys.”
Koko asiakirja löytyy RULin sivuilta.
Kova tavoite on reserviupseerien järjestäytymisasteen nostaminen lähemmäs 60 prosenttia, kun se nyt on likimain 30 prosentin luokkaa. Se tarkoittaa vetovoimaa ja pitovoimaa, toisin sanoen mielekästä toimintaa niin nuorille kuin senioreille.
Reserviläisliiton puheenjohtajana jatkaa Kari Salminen, joka viime vuonna valittiin toiselle kaksivuotiskaudelle eli vielä ensi vuodelle. Liittohallitukseen valittiin Etelä-Karjalasta piirin uusi puheenjohtaja, ImResin Edvard Mononen. Onnea ja menestystä!
Uusiksi Reserviläisliiton kunniajäseniksi kutsuttiin kansanedustaja ja entinen puolustusministeri Mikko Savola, joka on toiminut liiton puheenjohtajana vuosina 2013–2016 sekä toimitusjohtaja, KTT Ilpo Pohjola, joka toimi puheenjohtajana vuosina 2017–2022.
Etelä-Karjalan piirien sekä E-K Maanpuolustuksen Tuen toiminnanjohtaja Veijo Immoselle luovutettiin tilaisuudessa Maanpuolustusmitali miekkojen kera. Kyseessä on ansiomerkki, jollaisia myönnetään vuodessa vain parikymmentä.
Ilkka Pohjalainen

Juhlapuheen piti Pv: n komentaja kenraali Janne Jaakkola. Kuva Juha Happonen.

Soittamassa Ilmavoimien soittokunta. Kuva Juha Happonen.

Veijo Immoselle (rivissä neljäs oikealta) luovutettiin Maanpuolustusmitali miekoin. Kuva Ilkka Pohjalainen

Lippumarssi Tampereen maanpuolustusjuhlaan. Kuva Juha Happonen.
Lue myös

Facebook
Twitter
Sähköposti
WhatsApp
LinkedIn



















