Siirry pääsisältöön

Kopra vakuutti: Nato yhtä luotettava kuin ennenkin

Kansanedustaja Jukka Kopralla (kok.) oli haastava tehtävä analysoida yleisölle maailmanpolitiikan viimeisimpiä kiemuroita sekä niiden vaikutusta turvallisuuteen. Hän esitelmöi Lappeenrannan kirjastossa 19.1. ja huomautti aluksi, että asiat muuttuvat nyt hengästyttävää tahtia. Uutisissa on jatkuvasti jotain hämmästyksen aiheita. Silti trendejä ja punaisia lankoja voi nähdä.

Kopra ei toimi enää eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Sen sijaan hän johtaa parlamentaarista työryhmää, jonka on määrä kevään aikana käydä läpi Suomen puolustuksen rahoitustarpeet tuleville vuosille ja antaa asiasta raportti kesällä. Tämän lisäksi hallitus on aikeissa täydentää ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa, joka on ehtinyt osin vanhentua jo tuoreeltaan. Tämä päivitystyö käynnistyy keväällä.

Kopran johtopäätös on, että kylmän sodan jälkeinen järjestys on väistynyt, ja olemme menossa kohti uutta maailmanjärjestystä. Siinä suurvaltojen kilpailu on pysyvä tila, ja sotilaallinen voima taas keskiössä. Samalla kaikkinainen ennustettavuus on heikentynyt, ja harmaa alue sodan ja rauhan välillä laajenee.

Maailmassa on kahdeksan miljardia ihmistä, ja vain miljardi heistä elää suunnilleen demokraattisissa yhteiskunnissa, muut jonkin asteisissa autoritaarisissa maissa. Siellä voidaan kyseenalaistaa demokratian paremmuus.

Ukraina ja Eurooppa

Ukraina ei ole vain Ukraina, vaan kyseessä on Euroopan turvallisuusjärjestyksestä. Rajoja ollaan muuttamassa voimalla, ja lännen pelotteen uskottavuus on testissä. Sodan lopputuloksella tulee olemaan pitkä varjo, Kopra tähdensi.

Ukraina on vastoin odotuksia pystynyt pysäyttämään Venäjän, joka taas on pystynyt ylläpitämään hyökkäyssotaansa kovista tappioista ja talouden hiipumisesta huolimatta. Käynnissä on aikapeli, kun Venäjä odottaa, että Euroopassa väsytään Ukrainan tukeen. Euroopan pitää tämän edessä olla ryhdikäs.

Venäjä on autoritaarinen ja militarisoitunut valtio, joka valmistautuu pitkäkestoiseen vastakkainasetteluun. Sen etupiiriajattelu vain vahvistuu Yhdysvaltain toiminnan seurauksena.

Euroopan ryhdistäydyttävä

Kopran arvion mukaan puolustusliitto Nato on yhtä uskottava kuin ennenkin. Se on vahvempi kuin vuosikymmeniin. Suomelle sotilaallinen uhka Venäjän taholta on matala, mutta pysyvänä riskinä ovat hybridivaikuttaminen, rajaturvallisuus sekä kyber- ja informaatiovaikuttaminen. Turvallisuus ei ole itsestäänselvyys. Nato tuo turvaa, mutta huolettomuuteen ei ole varaa. Omasta puolustuskyvystä on huolehdittava. Kopran mielestä nykyinen puolustusmäärärahojen taso budjetissa, 6,5 miljardia ei riitä, lisää pitää satsata.

Osissa Euroopan maita on vajausta sotilaallisesta suorituskyvystä. Kyse on poliittisesta tahdosta, ja tietenkin varustautumiseen tarvittavista varoista. Juuri nyt lisäksi on tullut Yhdysvaltain sitoutumisen epävarmuus.

Kopra kertoi taannoisella Yhdysvaltain matkallaan tavanneensa molempien pääpuolueiden, demokraattien ja republikaanien edustajia, ja molemmista kyllä löytyy ymmärrystä ja vankkaa tukea myös trans-atlanttisen suhteen ja liittolaisuuden säilyttämiselle vahvana. Kuva ei ole niin yksioikoinen kuin uutislähetysten perusteella saattaisi käsittää.

USA on edelleen Naton kulmakivi. Maan sisäpolitiikka on kuitenkin polarisoitunut. Samalla katse on yhä enemmän Kiinassa ja indopasifisella alueella. Tämä tarkoittaa, että Euroopalta vaaditaan entistä suurempaa vastuuta.

Suurvaltakilpailussa Kiina on pitkän aikavälin haastaja. Se on ollut Venäjän sodankäynnin mahdollistaja, ja samalla suuri hyötyjä. Kiina on myös tehnyt ja tekee valtavia panostuksia esimeriksi Afrikassa. Kiina hyötyy maailmassa, jossa valtiot ryhmittyvät blokkeihin.

Myös päivänpolttavan Grönlannin tilanne oli Kopran katsauksessa mukana. Arktisen alueen strateginen merkitys kasvaa, muun muassa luonnonvarojen ja kuljetusreittien takia. Kyseessä ovat merikuljetusreittien lisäksi sukellusveneiden mahdollisuudet operoida arktisella alueella. Vaikka luonnonvarojen hyödyntäminen on nyt hankalaa ja kallista Grönlannissa, suurvaltojen katseet ovat vuosikymmenten päässä.

Kopran mielestä Naton ja EU:n on vastattava arktisen alueen kilpailuun. Hän kysyy lopuksi, missä on Suomen ja EU:n arktinen politiikka.

Esitelmä oli Paasikiviseuran järjestämä, ja veti yleisöä luentosalin täyteen.

Ilkka Pohjalainen

Jukka Kopralla oli omakohtaista kerrottavaa tapaamisista amerikkalaispoliitikkojen kanssa.

 

 

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Kopra kysyy Suomen ja Euroopan arktisen politiikan perään.

Lue myös

Tukijoukot

VuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen