Siirry pääsisältöön

Immolassa ja Vekaralla valapäivät 15. ja 16. elokuuta kesäisissä tunnelmissa

Erikoisrajajääkärikomppanian 18. erikoisrajajääkärikurssi vannoi sotilasvalansa Imatralla Immolassa 15.8. Sotilavalan esilukijana oli Heikki Korelin, joka on palvellut 1. erikoisrajajääkärikurssilla sekä on toiminut erikoisrajajääkärikillan puheenjohtajana. Korelin on nykyään yritysjohtajana.

Loppukesän aurinkoinen sää sekä Rakuunasoittokunta juhlistivat omalta osaltaan valapäivää, jota oli saapunut seuraamaan varusmiesten omaisia sekä kutsuvieraita. Heidän joukossaan olivat Raja- ja merivartiokoulun entiset johtajat Jorma Kosunen, Reijo Jantunen sekä Vesa Huuskonen.

RMVK:n nykyinen johtaja, eversti Marko Saareks kertoi puheessaan sotilasvalan historiasta muun muassa sen, että itsenäisyyden alkuajoilta periytyvään valakaavaan on yli sadan vuoden aikana tehty vain kaksi vähäistä muutosta. Alusta asti vala on vannottu joukko-osastojen lipun äärellä. Hän totesi, ettei valassa ole yhtäkään ylimääräistä sanaa.

Saareks kehotti lukemaan valakaavaa vielä myöhemminkin ajatuksella sana sanalta ja miettimään, mitä sen velvoittavuus merkitsee elämän eri vaiheissa. Valan voimassaolo ei pääty varusmiespalveluksen päättymiseen tai asevelvollisuuden päättymiseen. Sen velvoittavuus kattaa ajallisesti ja asiallisesti koko elämän.

– Äsken vannomanne vala on teidän asevelvollisuusaikanne tärkeimpiä virstanpylväitä. Sotilasvalan vannomisen myötä liitytte jo miljoonien suomalaisten joukkoon, jotka ovat tämän valan vannoneet, ja heistä lähes sata tuhatta on täyttänyt valansa viimeistä kirjainta myöten sotiemme aikana.

Sotilaspastori Ville Kajan sanoi hartauspuheessaan, että sotilasvalan ytimessä on yhteen hiileen puhaltaminen ja tarvittaessa taakkojen ottaminen muilta kannettavaksi, ja myös itsensä tutkiminen, niin osana maanpuolustusta kuin muutenkin elämässä.

-Vaalikaa noita arvoja parhaan kykynne mukaan, ja siirtäkää ne tekojen asteelle, Kajan kehotti.

Karjalan prikaatin saapumiserän 2/24 1809 alokasta vannoi sotilasvalan 16.8. tai antoi sotilasvakuutuksen ja heidät nimitettiin jääkäreiksi, panssarijääkäreiksi, tykkimiehiksi, pioneereiksi ja viestimiehiksi. Asiasta kertoo varuskunta sivuillaan.

-Sotilasvalan tai sotilasvakuutuksen vannominen on saavutus, mutta se ei suinkaan ole päätepiste. Se on hyvä alku tai ensimmäinen etappi – jatkokoulutukselle ja tiiviiksi joukoksi kasvamiselle, evästi Karjalan prikaatin komentaja Jyri Raitasalo alokkaita puheessaan.

Sotilasvalan ja -vakuutuksen esilukijana toimi Karjalan prikaatissa palvellut artisti, reservin tykkimies Jani Sutelainen. Hänet tunnetaan artistinimellä Aste.

Vala- ja vakuutuspäivää kunnioitti läsnäolollaan myös vuoden lotaksi valittu Eva Lintunen. Hän vietti kaksi päivää aikaisemmin 100-vuotismerkkipäiväänsä, ja tämän kunniaksi myös Karjalan prikaati muisti lotta Eva Lintusta kukkatervehdyksellä.

Kuva Immolasta Miia Mattila RVL RMVK.

Omaisia ja läheisiä oli sankoin joukoin seuraamassa valatilaisuutta Vekaranjärvellä. Kuva Mika Kainusalmi.

Valatilaisuus Karjalan prikaatissa. Kuva Mika Kainusalmi.

Ohimarssi Vekaralla. Kuva Mika Kainusalmi.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Sotilasvala on aina juhlava ja kerran elämässä tapahtuva. Kuva Immolasta Miia Mattila RVL RMVK.

Lue myös

Tukijoukot

VuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen