
Etelä-Karjalan reserviläispiiri sai omat mitalit
Etelä-Karjalan reserviläispiiri on saanut oman mitalijärjestelmän. Ensimmäisen kerran niitä jaetaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2025, kertoo piirin uusi puheenjohtaja Edvard Mononen.
Monella piirillä on jo ollut oma mitalijärjestelmä liiton ansiomerkkien rinnalla, ja omista mitaleista on Etelä-Karjalassakin ollut vuosien varrella puhetta. Toden teolla hanke sai tuulta pari vuotta sitten, Mononen kertoo.
Piirin mitaleita on tarkoitus myöntää etenkin kenttäaktiiveille, tunnustuksena tehdystä työstä esimerkiksi ampuma- tai marssitapahtumissa. Liiton ansiomerkkien myöntämisperusteina kun on ollut mm. yhdistysten johtotehtävissä toimiminen.
-Minulla itselläni oli karkea visio, millainen mitaleista pitäisi tulla. Tarkemman suunnittelun ja luonnoksen teki parikkalalaislähtöinen teollisen muotoilun opiskelija Armi Rissanen. Myös istuva piirihallitus osallistui prosessiin, sekä mitalien valmistaja Suomen Merkkikeskus Oy. Myös Pohjois-Karjalan piiriltä saatiin ideaa.
Mitalinauhan värit ovat Karjalan vaakunasta. Kuva-aiheessa on miekat sekä Reserviläisliiton Yrjön risti.
Myöntämisperusteet ovat tulossa piirin verkkosivuille. Muutamia esityksiä mitaleista on jo toimikunnalle tullut, Mononen kertoo.

Etelä-Karjalan reserviläispiirin uudet ansiomerkit: kultainen, hopeinen ja pronssinen.
Lue myös

Facebook
Twitter
Sähköposti
WhatsApp
LinkedIn



















