Parikkalassa syntyi vuonna 1941 Janhusen perheeseen Liuhanrannan saunassa kuopus, jonka ura hävittäjälentäjänä, koelentäjänä ja Ilmavoimien koulutuksen sekä lentoturvallisuuden kehittäjänä on ylittämätön. Paavo Janhunen sai surmansa siviilipuolen koelentoturmassa 1985. 

Eteläkarjalaisen poikkeusyksilön elämänvaiheista ja urasta esitelmöi Lappeenrannan Upseerikerholla eversti evp Ari Jussila, joka on kirjoittanut kirjan Janhusesta otsikolla Paveli – koelentäjä Paavo Janhunen. Sen on kustantanut Ketterät Kirjat, josta sitä voi tilata. Jussila on itsekin lentäjä, ja toimi muun muassa urallaan Karjalan Lennoston komentajana 2009-2012. 

Nuorukaisena Janhunen oli kiinnostunut muun muassa urheilusta ja moottoripyöräilystä. Ylioppilaskirjoitukset hän selvitti rimaa hipoen, todistuksessaan useampi approbatur. Koulumenestys ei antanut odottaa liikoja, kunnes tuli eteen asioita, jotka todella kiinnostivat. 

Ensimmäiset lentokokemuksensa Janhunen hankki lentoreserviupseerikurssilta, jonne haki ja pääsi vuonna 1960. 

Lentorukin jälkeen oli vuorossa lennonjohtajan kurssi, jonka hän sitten selvittikin priimuksena. Sama tahti jatkui sitten myöhemmilläkin kursseilla, usein priimus. 

Veri veti Ilmavoimiin 

Lennonjohtajana Janhunen oli hetken aikaa pääkaupunkiseudun kentillä, mutta veri veti Ilmavoimiin ja kadettikurssille. Kalustona olivat Fougat. Lentäjän ura oli katketa lyhyeen, sillä harjoituksessa toinen kone tölvi Janhusen koneen siipeä, ja Paavo joutui koneineen sisäpuoliseen syöksykierteeseen. Kaikki käsivoimansa pinnistäen ja jalkaakin apuna käyttäen Janhunen onnistui ihmeen kaupalla oikaisemaan ja tuomaan rikkoutuneen koneen laskuun. Alimmillaan kone oli ilmeisesti käynyt alle sadassa metrissä. Ilmasotakoulun johtaja ylensi siltä seisomalta Janhusen kadettikersantiksi, vastaavaa välitöntä ylentämistä ei ilmavoimien kadetille liene tapahtunut sitä ennen eikä sen jälkeen. 

-Tapahtuma oli Janhuselle sysäys koulutus- ja lento-ominaisuusasioihin, Jussila kertoi. 

Valmistumisen jälkeen Janhunen aloitti lentoupseerin uran Hämeen lennostossa. Tikkakoskella hän sai ensimmäisten suomalaislentäjien joukossa koulutuksen neuvostoliittolaiseen MiG-21-F-hävittäjään. 

Mig-koulutuksen jälkeen Janhunen pääsi koelentokurssille 1967 ja siirtyi sen jälkeen Koelentueeseen Kuoreveden Halliin. Hän ryhtyi järjestelmällisesti tutkimaan konetyyppien suoritusarvoja, ja kun Ilmavoimille tulivat ruotsalaiset Drakenit ja myöhemmin englantilaiset Hawkit, niille hän teki samanlaisia vertailuita. Hän kehitti niiden koulutusta ja käyttöä suomalaisiin olosuhteisiin sopiviksi. Hän oli mukana kaikkien näiden konetyyppien hankinnoissa niiden pääkoelentäjänä. 

Hawkien hankinnassa ja evaluoinnissa Janhunen oli keskeisesti mukana. Kansainvälistä mainetta hän alkoi saada, kun hän kävi Englannissa tehtaalla esittämässä muutoksia Suomeen hankittaviin Hawkeihin. Brittipilotit havaitsivat muutokset niin hyviksi, että taitolentoryhmä Red Arrowsien ohjaajat halusivat samanlaiset muutokset omiin koneisiinsa. 

Lisää nimeä Janhunen sai esityslentäjänä suomalaisella Vinkalla ilmailunäytöksissä Farnboroughissa Englannissa sekä Le Bourget´ssa Ranskassa.  

-Esityslentoja hän teki kesälomillaan ja Ilmavoimien luvalla Valmetille. Janhunen kehitti alitehoiselle potkurikoneelle erittäin näyttävän kolmen minuutin ohjelman, joka sai paljon kehuja Farnboroughissa. Hänet palkittiin siellä parhaasta esityksestä. 

Hän sai myös kutsun ensimmäisenä suomalaisena kansainväliseen koelentäjien yhdistykseen. 

Rohkea kirjelmä Ilmavoimien komentajalle 

Janhunen ei ollut tyytyväinen silloiseen Ilmavoimien koulutusjärjestelmään, joka oli hänen mielestään puutteellinen ja vailla napakkaa johtamista. Majuri Janhunen päätti kirjoittaa kirjelmän Ilmavoimien esikuntaan, esimiehensä kautta toki. Esimies lisäsi saatteeksi, että kirjelmän mielipiteet ovat Janhusen omia mielipiteitä, eikä organisaatio niitä allekirjoita. 

-Paavo kritisoi hyvin voimakkaasti sitä, että Ilmavoimien päätoiminta eli lentäminen ja lentokoulutus eivät näy Ilmavoimien esikunnan organisaatiossa ja toiminnan johtamisessa. 

Kirjelmä päättyi toteamukseen, että Ilmavoimien lentokoulutusta ei näytä johtavan kukaan. Kannanotto meni Ilmavoimien komentajalle ja esikuntapäällikölle. Kritiikin jälkeen Paavo esitti myös, kuinka asian voisi korjata. Tarvittaisiin napakampi organisaatio, jossa olisi oma osastonsa lentokoulutukselle. 

Kirjelmä johti siihen, että pian Janhunen löysi itsensä Ilmavoimien esikunnasta lentokoulutuksen päällikkönä 1983. Hän alkoi laittaa nopeasti asioita reilaan, kiersi lentojoukkoja ja lensi eri koulutusvaiheessa olevien lentäjien kanssa, alkoi tuottaa ajantasaista ja Suomeen sovellettua koulutusmateriaalia. Hän oli päävetäjä Ilmavoimien uuden lentokoulutusjärjestelmän luomisessa. Se on perusteeltaan edelleen käytössä: alkeiskoulutus, peruslentokoulutus, taktinen lentokoulutus ja hävittäjäkoulutus. 

-Tämän kaiken Paavo Janhunen laittoi pystyyn puolessatoista vuodessa. Sen lisäksi hän uudisti lentoturvallisuuskulttuuriamme, Jussila ynnäsi. 

Taustalla olivat 1970-luvun lopun useat Fouga-onnettomuudet. Niihin ei ollut mitään yhtenäistä syytä. Oli jäätymistä, ohjaajan virheitä, sattumuksia, kuten matkustajalla olleen hätäraketin räjähtäminen.

Silloin Ilmavoimissa päädyttiin siihen, että aletaan kehittää lentoturvallisuusjärjestelmää, ja luotiin jokaiseen joukko-osastoon lentoturvallisuuspäälliköt sekä Ilmavoimien esikuntaan organisaatio. 

-Hän oli hyvin tuottelias, varsinainen työmyyrä. Hänellä oli myös aina ovi auki ja aikaa alaisilleen. 

-Arvostuksensa hän loi osaamisellaan. Hän ei pimittänyt tietojaan, vaan jakoi sitä niin koelentokautenaan kuin Ilmavoimien esikunnassa. Ensimmäisen lentoturvallisuuskatsauksen hän teki oltuaan lentoturvallisuuspäällikkönä viikon verran. Hän pani todella tuulemaan. Katsauksessa hän oli käynyt läpi kaikki viime aikojen häiriötilanteet, poiminut sieltä tärkeimmät, ja lausunut, miten niissä pitää toimia. Katsauksia alkoi sitten ilmestyä muutaman kuukauden välein. 

-Hän loi positiivisen lentoturvallisuuskulttuurin. Ihmistä ei haukuta ja rankaista, vaan kaivetaan ne syyt, mitkä häiriötilanteeseen ovat johtaneet. Positiivisella suhtautumisella raportointikynnys pidetään matalalla, jotta ihmiset niistä uskaltavat raportoida. 

Häiriöilmoitusraportoinnilla saadaan kehitettyä lentokoulutusohjelmia ja järjestelmää. 

Onnettomuuden monet tekijät 

Kun Redigo-konetta eli siinä vaiheessa vielä Turbo-Vinhaa ryhdyttiin kehittämään, Valmet pyysi Paavoa koelentäjäksi lomiensa aikoina. Monia asioita kuitenkin kasaantui kohtalokkaan koelennon ylle. Ilmailualalla puhutaan reikäjuustoteoriasta, jossa monet syyt kasaantuvat, eikä pidä katsoa vain viimeisen virheen tekijää. Organisaatiosta pitää etsiä reikäjuuston reiät, jotta ongelma ei toistuisi. 

Valmetilla oli 1985 keväällä kiire, kun kesän lentonäytöksiin piti saada lentävä kone. Valmet oli päättänyt, että Turbo-Vinhassa (Redigossa) pitää olla tietty määrä samoja osia kuin jo tuotannossa olevassa Vinka-koneessa, mikä vaikutti protokoneen rakenteeseen. Koelento-ohjelma oli myöhässä säiden takia. Paavolla oli tietty talviloma-aikansa käytettäväksi koelentoihin. Valmetilla oli projektissa omia organisaatio-ongelmiaan, muun muassa aina ei saatu kiinni oikeita ihmisiä, kun jotain piti tehdä.  

Onnettomuuspäivänä 24.4.1985 piti olla lento Valmetin pääjohtajaa varten, mutta tämä ilmoitti pari tuntia ennen aiottua lentoa, että hän myöhästyy. Silloin Janhunen ja koelentoinsinööri päättivät, että lennetään odotellessa pois yksi koelento ohjelmasta. Tällä päivän kolmannella koelennolla ei ollut mukana oikaisuvarjoa: tarkoitus ei ollut tehdä syöksykierteitä. Oikaisuvarjon laittaminen koneeseen olisi vienyt vuorokauden verran. Päätös oli Janhusen ja insinöörin. 

Paavo Janhunen nousemassa Hawkin ohjaamosta. Oikealla Pentti Saarikoski. Kirjan kuvitusta.

Janhunen ja koelentoinsinööri tekivät kaartosakkauksia eri tekniikoilla ja eri nopeuksilla. Suunnitteluvirheiden takia onnettomuuskoneen virheliikeominaisuudet olivat puutteellisia. Yhdestä kaartosakkauksesta kone joutui syöksykierteeseen, eikä oiennut.  

Kone paiskautui Eväjärven jään läpi. Surmansa saivat everstiluutnantti Janhunen, 44, sekä koelentoinsinööri Juhani Jääskeläinen, 26. 

Johtopäätös tutkintakertomuksessa oli, että syöksykierre ei olisi oiennut millään muulla kuin oikaisuvarjolla. 

Lentoturvallisuus- ja koulutusjärjestelmien sekä raportointiperiaatteiden lisäksi Paavo Janhuselta jäi muutakin perintöä Ilmavoimille.  

-Asenne lentoturvallisuuteen ja positiivinen palaute. Opin jakaminen ja antaminen. Ilmavoimat jakaa vuosittain Paavo Janhusen muistomaljan henkilölle tai toimijalle, joka on eniten edistänyt lentoturvallisuutta sinä vuonna. 

Paavo Janhusen nimikkokone Hawk 350 lentää päivitysten jälkeen yhä, ehkä vuoteen 2030 saakka. Hänen kaksi poikaansa, Kari ja Harri ovat molemmat hävittäjälentäjiä, ja Karin poika Tero on hänkin Ilmavoimien lentäjä. 

Paavo Janhunen on eniten sodan jälkeen Ilmavoimiemme toimintaan vaikuttanut yksittäinen henkilö. 

Esitelmätilaisuuden Upseerikerholla oli järjestänyt Lappeenranta Saimaa Rotaryklubi. 

Ilkka Pohjalainen