Rautjärvellä järjestetyssä Miettilä Kollaus-tapahtumassa 26.7. 2025 oli tänä vuonna esitelmöimässä ja puhumassa sotahistorian asiantuntija Emil Kastehelmi (Ukrainan sota, Venäjän joukot Suomen itärajalla) europarlamentaarikko Mika Aaltola (ajankohtaisanalyysi), Mika Albertsson (Sotilaan pitkä tie kotiin) sekä Veikko Heinonen (Ilmavoimat Talvisodassa Rautjärvellä).

Miettilän nuorisoseuran, Rautjärven Reserviupseerien sekä Rautjärven Reserviläisten järjestämä maanpuolustushenkinen kesätapahtuma onnistui jälleen hyvin. Se oli sisällöltään ja järjestelyiltään yksi kymmenvuotisen tapahtumahistorian parhaita, vaikka armoton helle porottikin Miettilän Kasarminkankaalla.

Asiasisällön eli esitelmien ohella yleisö sai tutustua kalustoon, muun muassa Panssarimuseolta tuotuun toimintakuntoiseen neuvostoliittolaiseen T-26 panssarivaunuun, jota on käytetty elokuvarekvisiittanakin.

Yhdysmies referoi tällä kertaa esitelmistä Emil Kastehelmen Ukraina-katsauksen, sekä Mika Aaltolan puheenvuoron.

Emil Kastehelmi

Onko Venäjä onnistunut vai epäonnistunut kevään ja kesän 2025 aikana hyökkäyssodassaan? Vaikka Ukraina on menettänyt neliökilometreittäin maa-alueita, mitään merkittävää muutosta Venäjä ei ole saanut aikaiseksi. Puhutaan parinkymmenen kilometrin etenemisestä esimerkiksi Pokrovskin lounaispuoleisella alueella. Se on tasaista hiljaista kaiken tuhoavaa etenemistä. Mikäli Venäjä haluaa kesän aikana jotain oikeasti ratkaisevaa saada aikaan, sen täytyy yksinkertaisesti kiristää tahtia. Pokrovsk saattaa kaatua kesän aikana, mutta sekin on loppupeleissä verrattain laiha lohtu. Koko kesä on (silloin) kulutettu siihen, että on saatu noin 80 000 asukkaan kaupunki vallatuksi.

Tilanne ei ole aivan toivoton, mutta olen sen suhteen pessimistinen. Venäjän etenemisen pysäyttäminen näyttää nykyisellään erittäin epätodennäköiseltä. Ukraina menettää kuukausittain 400-600 neliökilometriä.

Ukraina kykenee puolustustaisteluun, se kykenee hillitsemään Venäjää.

Varsinainen läpimurto ei liene nykyisellään mahdollinen, ja tuskin edes Venäjän tavoittelema, johtuen droonisodankäynnin aiheuttamista muutoksista. Miestarve on valtava molemmilla puolilla, mutta Ukrainan puolella miespula on kroonistunut. Tästä kertoo se, että Ukraina on lähettämässä rintamalle yhä ikääntyneempiä. Ukrainalla on myös puutteita johtamisessa ja osaamisessa. (Ulkoa tuleva) koulutusapu olisikin yksi kehityskohde.

Ei ole myöskään olemassa mitään ihmeasetta. On paljon samanaikaisia haasteita, joihin pitää pyrkiä vastaamaan, mikäli Venäjä halutaan pysäyttää rintamalla.

Droonit muuttivat sodankuvan

Kastehelmi luonnehti Venäjän joukkojen toimintaa jalkaväki-intensiiviseksi. Se näkyy tappiolukuina, mutta tappiot eivät ole vielä kestämättömällä tasolla.

Droonien käyttö määrittää, miltä taistelukentällä näyttää. Kutsun sitä laajennetuksi tappovyöhykkeeksi, joka on 10-20 kilometrin pääthän ulottuvaa aluetta, jossa sotilas on merkittävässä vaarassa ottaa osumaa. Tämä vaikuttaa siirtoja, evakuointeja, joukkojen keskityksiä, mitä tahansa liikkeitä. Tämän vuoden puolella venäläiset ovat kehittäneet omia droonijoukkojaan todella merkittävästi.

Molemmilla puolilla on valtavat droonintuotantokyvyt ja isot niitä käyttävät joukot. Esimerkkilaskelma:  Jos Suomen sodan aikaiset joukot ovat 280 000 sotilasta, Venäjä valmistaa nykytahdilla rynnäkködroonin jokaista suomalaista sotilasta kohden kahdessa kuukaudessa. Tämä luo mittakaavaa valmistusmääristä. Tähän päälle tulevat raskaammat pitkän kantaman lennokit.

Myös (suomalaisten) reserviläisten on pakko kehittää itseään ja selvittää, millainen on nykyaikaisen droonisodan tilannekuva.

Kastehelmi valmistelee aiheesta parhaillaan käsikirjaa tai opasta.

Droonien käyttö tuo lisävaatimuksia liikkeelle, ajoneuvoille, taistelutekniselle toiminnalle, linnoittamiselle. Droonit pääsevät liikkumaan todella pienistä raoista. Tilanne tulee vain pahenemaan tekoälyavusteisuuden myötä.

Arvio loppuratkaisusta

Ukrainassa on tulossa tappio, jos radikaaleja poliittisia muutoksia ei tapahdu. Kysymys kuuluu, onko loppuratkaisu Ukrainan kannalta siedettävä vai huono. Länneltä puuttuu konkretiaa ja strategiaa. Tahtotilaa ilmaistaan hyvin. Sillä ei saada Venäjän asevoimia lyötyä tilaan, jonka perusteella Kremlissä arvioitaisiin, ettei sotaa kannata enää jatkaa ja päästettäisiin Ukraina integroitumaan länteen päin. Kyse ei ole vallatuista neliökilometreistä. Venäjän nykyjohto ei voi sallia läntisiin puolustusjärjestelmiin päin lipuvaa Ukrainaa. Se haluaa heikon ja Venäjälle alisteisen Ukrainan. Se käy ilmi esitetyistä rauhaehdoista.

Venäjän asevoimin murskaaminen ja häätäminen Ukrainasta vaatisi käytännössä lännen interventiota ja massiivisia sotavoimia, joita ei ole. Näköpiirissä ei ole yhtään helppoa, hyvää ja riskitöntä ratkaisua. Vaikeat valinnat on edelleen tekemättä. Millä mekanismilla taataan, että Ukraina on tämän sodan jälkeen osa länttä? Jonkinlaisia rauhan takaajia siellä tarvitaan, kun Ukrainalla on edessä demobilisaatio. Läntisen koalition kokoaminen on kuitenkin täysin levällään.

Jos Putin kävelee sodasta Ukraina taskussaan, se on signaali, että näin voi vallata maa-alueita ja levittää vaikutusvaltaansa. Myös sotarikokset jäisivät käsittelemättä. Olisiko sodan lopputuloksena kiitollinen vai katkera Ukraina? Odotettavissa on sotahistoriallista keskustelua siitä, mitä tehtiin oikein ja mitä väärin, ja mitä olisi pitänyt tehdä.

Mika Aaltola

Nato on kuin arkku, jossa on erilaisia asioita. Suomi on nyt saanut siihen avaimen. Siellä on esimerkiksi pohjoismaista puolustusyhteistyötä, joka nyt on muuttunut mutkattomammaksi.

Britannian kanssa tehdään asioita, ja jos hyvin sattuu, myös Yhdysvaltojen kanssa. Yhdysvallat kuitenkin näkee asiat lintuperspektiivistä, ja heille päävastustaja ei ole Venäjä, vaan Kiina. Washingtoniin kannattaisi viedä viestiä, että kyse on Kiinan ja Venäjän liittolaisuudesta, joka pitää Venäjää pystyssä. Pitäisi löytää yhteistä näkökulmaa USAn kanssa.

Brysselissä ymmärretään kartta, ja että (Suomessa) ollaan paineen alla. Suomi on se keskeinen valli, joka takaa Euroopan vakautta. Kun puhutaan ja toteutetaan Euroopan suuria puolustusratkaisuja, Suomi on myös edunsaaja. Ukrainan sota koetaan Euroopassa eksistentiaalisena uhkana, jonka torjuntaan pitää satsata.

Itäiseen Suomeen pitää saada tulevaisuuden uskoa ja työpaikkoja, koska se on ottanut takkiinsa muun muassa rajan sulkeutumisesta.

-Onhan se lohdutonta, jos tuolla rajalla seisoo mies, jonka selän takana on vain autiomaa. Silloin Suomi on yliratinalisoitu ja viety suuntaan, joka ei ole kestävällä pohjalla. Kestävä pohja on suhteessa olemassaolon kamppailuun. Kestävä pohja pitää nyt löytyä, ja visio vuosikymmeniksi eteenpäin.

Venäjä on sellainen kuin on, ja jatkaa samaa rataa eikä toivu millään puheterapialla. Suomen diplomatian ei kannata keskittyä dialogien avaamiseen, vaan Suomen kuntoon laittamiseen.

EU-kollegat kyllä tajuavat, mistä on kysymys, mutta kun puhutaan rahasta, tajuaminen haihtuu ilmaan. Se on yleisinhimillinen piirre. Ratkaisujen pitää löytyä laajemmasta ymmärryksestä mm. Pohjois-Euroopan roolista.

Venäjä testaa

Meistä monesta tuntuu, että Venäjä ei testaa Natoa tällä (Suomen) suunnalla. Pitää kuitenkin pitää mielessä pitkä EU- ja Nato-rajamme Venäjän kanssa. On syntynyt ajattelua, että jospa tämä tästä helpottaisi lähiaikoina. Niin on ajateltu sodan alusta lähtien. Lapissa ja Itä-Suomessa kannattaa kuitenkin lähteä ajatuksesta, että tilanne ei ehkä selkene vuosikymmeniin, ja rakentaa asioita kivi kiveltä uusiksi. Siihen tarvitaan eurooppalaista tukea ja ymmärrystä, sekä vaikuttamista siellä pitkällä aikavälillä, eikä vain viikonloppukokouksissa. Myös kansallinen konsensus on tärkeää.

Venäjällä on suunnitelmia, ja niitä se pyrkii testaamaan. Keskeinen ongelma on aikaikkuna, joka Euroopan puolustuksen vahvistamisessa on melko kaukana. Venäjän testi saattaa tulla yllättävän nopeasti. Suomi on pitänyt puolustuksensa kunnossa, joten tällä suunnalla testiä ei ole odotettavissa. Venäjää saattaa kuitenkin tulla kiusaus testata Natoa siellä, missä testi on todellinen. Se voisi tapahtua esimerkiksi Huippuvuorilla, jotka ovat Norjan suvereniteetin alla. Suwalkin käytävä Baltiassa on yksi mahdollinen paikka. Eurooppalaista puolustuskykyä voidaan testata myös Moldovan suunnalla.

Putinin pahin pelko on, että Venäjä hajoaa. Sitä pelkoa kannattaa hänelle ruokkia. Presidentti Trump on yrittänyt Putinin suhteen puheterapiaa, mutta ne yritykset on torjuttu. Venäjä on vaatinut antautumista Ukrainalta, jota se ei ole sodassa voittanut. Putinilla on kassaa ja liittolaisia, ja taas Eurooppa ei uskalla auttaa Ukrainaa suoraan.

Tahtovien joukko

Euroopan puolustuksen vahvistaminen tulee näkymään Itämeren alueella muun muassa Saksan isojen panostusten ansiosta. Euroopan puolustusteollisuus miltei ajettiin alas, mutta nyt sitä herätellään henkiin.

-Puhun mielelläni Euroopasta, koska myös Britannia kuuluu tahtovien koalitioon. Meillä on jaettu uhkakuva.

Aaltola ei usko eurooppalaisiin yhteisiin joukkoihin, mutta tahtovien koalition pitää tarvittaessa kokoontua, kun ulkoinen uhka koskettaa. Tahtovia pitää myös olla tarpeeksi. Venäjän uhka ei ole vain sotilaallista, vaan siihen kuuluvat mm. kyberuhka, terrorisimi ja välineellistetty maahanmuutto, joka aiheuttaa hämmennystä. Välineellistettyyn maahanmuuttoon pitää suhtautua jämerästi.

-Rajat on tehty rajaamista varten, ei niiden ylittämistä varten. Putin tykkää rajojen ylittämisestä. Venäjälle pitää näyttää sen rajat, eikä se ole sotilaallisesti niin vahva kuin se kuvittelee olevansa. Helsingin hengen palaaminen vaatii aikaa, niin luulen.

Suopeammat päivät kuitenkin joskus taas koittavat, ja jonain päivänä rajakin on taas auki.

-Tätä seutukuntaa ei kuitenkaan kannata rakentaa Venäjän varaan, vaan Suomen varaan. Valitettavasti tänne tuputtamalla tuputettiin bisnesmallia, jossa kaikki linkittyi Venäjään. Kun se malli romahti, niin sen mallin tarjoajilla on vastuu antaa teille jotain muuta. Tehtyjä infrastruktuuriratkaisuja ei kannata purkaa, esimerkkinä Lappeenrannan lentokenttä.

Teksti ja kuvat Ilkka Pohjalainen