Siirry pääsisältöön

Naisten Jotos 2025 Simpeleellä – perinteitä ja yhdessäoloa

Simpeleen Reserviläisten ja Simpeleen Reservinupseerikerhon yhteinen Naisten Jotos järjestettiin tänä vuonna jo kahdettakymmenettä kertaa.

Naisten Jotos sai alkunsa Heikki Hinkkasen ideasta, ja siitä on muodostunut perinne, joka kokoaa naiset eri puolilta Suomea osallistumaan partiotaitokilpailuun. Jotos järjestetään vuosittain äitienpäivän aattona, ja sen tapahtumapaikkana ovat Rautjärven vaihtelevat maastot – Innasennurkan, Peruspohjan ja Kaljusenkylän alueet.

Maasto Simpeleen ympäristössä on monipuolista ja haastavaa, ja se sisältää runsaasti vesistöjä. Joka vuosi vaihtuva reitti tarjoaa osallistujille uusia elämyksiä, ja vesistönylitykset ovat usein olennainen osa kilpailua – niin myös tänä vuonna.

Naisten Jotos on vakiintunut vuosittaiseksi tapahtumaksi, mutta se on joutunut sopeutumaan myös poikkeusaikoihin. Ensimmäisenä koronakeväänä jotos järjestettiin poikkeusjärjestelyin. Toisena koronakeväänä se jouduttiin perumaan, ja tämä onkin ainoa vuosi kun Naisten Jotosta ei järjestetty. Perinne on siis säilynyt vahvana, ja Simpeleen Reservinupseerikerho (SimRu) sekä Simpeleen Reserviläiset (SimRes) aikovat jatkaa tapahtuman järjestämistä tulevaisuudessakin.

Tapahtuman järjestäminen on yhdistysten yhteinen ponnistus, joka vahvistaa niiden joukkuehenkeä ja tarjoaa jäsenille mahdollisuuden kehittää johtamis- ja järjestelytaitoja. Johtajaroolit kiertävät vuosittain, mikä pitää järjestäjät valppaina ja varmistaa, että myös järjestäjien osaaminen kehittyy.

Tänä vuonna tapahtuma houkutteli ennätyksellisen osallistujajoukon, ja mukana oli yhteensä 22 partiota eri puolilta Suomea. Suuren osallistujamäärän vuoksi kaikki halukkaat eivät mahtuneet mukaan. Kisaajien ikähaitari on laaja. Mukana oli alle parikymppisistä asevelvollisista seitsenkymppisiin senioreihin.

Reitti noin 15 kilometriä

Kilpailu eteni Pekka Kaljusen ja Jani Tiitan suunnittelemalla noin 15 kilometrin pituisella reitillä, joka sisälsi seitsemän tehtävärastia ja kaksi miehittämätöntä rastia. Reitti oli suunniteltu siten, että se tarjosi haasteita yhtä lailla ensikertalaisille kuin kokeneemmillekin osallistujille.

Tehtävärastit testasivat monipuolisesti osallistujien taitoja. Kilpailijat arvioivat ponin painoa ja säkäkorkeutta, tunnistivat esineitä, lähettivät morse-merkkejä, arvioivat etäisyyksiä ja osoittivat näppäryyttä sekä ongelmanratkaisukykyä. Kilpailu alkoi pienoiskivääriammunnalla, mikä viritti osallistujat suorituksen tunnelmaan.

Tapahtuman johtaja Kyösti Siitonen kertoo, että reitin ja tehtävien suorittaminen vei nopeimmiltakin partioilta noin viisi tuntia. ”Jos joukkueita olisi enemmän, viimeiset tulisivat maaliin vasta illan pimetessä,” Siitonen toteaa.

Tapahtuma ei ollut pelkkää kilpailua, vaan tarjoaa myös yhteisöllistä yhdessäoloa. Maalissa kilpailijoita odotti sekä perinteinen rantasauna että lämmin savusauna, joissa saatiin rentoutua suorituksen päätteeksi. Tarjolla oli myös kahvia ja hodareita, mikä kruunasi päivän.

Jotostelijoita tuli kauempaakin. Parikkalalaisen Terhi Torikan partion muut jäsenet olivat saapuneet Seinäjoelta ja Helsingistä.

”Olemme opiskeluaikainen kaveriporukka, ja olemme jo vuosia puhuneet tällaisesta tapahtumasta. Hienoa, että tänä vuonna saimme aikataulut sopimaan ja mahduimme mukaan. Alueen luonto on kaunista ja maisemat upeita. Olemme jo suunnitelleet osallistuvamme ensi vuonna uudelleen.” Torikka ja partiossa kisanneet Sanna-Helena Fallenius ja Anna-Maija Aikkinen kertovat.

Naisten Jotos on Simpeleellä vakiinnuttanut paikkansa perinteenä, joka yhdistää ulkoilua, erätaitoja ja yhdessäoloa. Järjestäjät kiittävät kaikkia osallistujia ja vapaaehtoisia, jotka mahdollistivat tapahtuman. Ensi vuonna Simpeleen metsät kutsuvat jälleen seikkailijoita nauttimaan luonnosta ja yhteisöllisyydestä.

Tulokset:

Partion nimi Partion jäsenet Pisteet
1 Koppelot Sonja Siitonen, Tanja Oksaman, Mirka Savikurki 71.0
2 Huruakat Annalotta Siitonen, Marika Kuivalainen, Titta Myllärinen, Katri Sjöblum 68.5
3 Mäihä2.0 Petra Juvonen, Noora Juvonen, Katri Parikka, Milja Parikka 68.5
4 Kerronnaiset Hanne Neuvonen, Anne Soikkeli, Hanna Viinanen, Anne Tolvanen 63.0
5 Kuumat Aallot Teija Hiltunen, Kati Neuvonen, Katri Hilltunen, Jenna Huttunen 63.0
6 Puskakiiturit Sanna Berg, Riikka Tiainen, Tarja Sysiö, Mari Nuopponen 62.0
7 Kolme Ammää Mirka Pitkänen, Mari Sund, Mona Ahtiainen 61.5
8 Rajaseudun Seikkailijat Eeva Terävä, Satu Innanen, Maija Laamanen, Essi Rytkönen 59.5
9 Leiskuvat leidit Veera Hallikainen, Milja Räsänen, Hanna Rönkkönen, Eija Pääkkönen 58.0
10 Zirpukat Anni Naukkarinen, Piia Lötjönen, Jenny Rautio, Terhi Kosti 56.0
11 VPK naiset Noora Jylhä, Jenni Hinkkanen, Anni Salorinne 55.0
12 Suunnistustaidottomat Anu Nikulainen, Tiia Laine, Janette Lahtinen, Iita Hinkkanen 54.5
13 Piiskaset Asta Rönkkönen, Hanne Anttonen, Siiri Puustinen, Emma Pulkkinen 52.0
14 Pirttihirmut Mari Kaljunen, Elina Honkanen, Sanna Kokkonen, Laura Peippo 51.5
15 Kuulamimmit Heini Paajanen, Sari Lepo, Marika Leskinen 49.5
16 MetsäAlmat Tuulikki Könni, Tarja Lankinen, Tarja Kaljunen, Arja Kondratjeff 48.5
17 Tapani Tanja Sarvi, Nina Hanski 48.5
18 Korven Kiitäjät Heli Tossavainen, Suvi Punnonen, Annemari Ollikainen, Kati Anttonen 47.5
19 Parpiikaa Mervi Auvinen, Anja Hämäläinen, Aili Laukkanen, Päivi Kauppinen 46.5
20 Eräleidit Sirkku Hinkkanen-Tyrmi, Heli Hesanto, Riitta Holsti 46.0
21 Mumsut Terhi Torikka, Aino-Maija Aikkinen, Sanna-Helena Fallenius, Eeva Juva 44.0
22 Rajajoutsenet Tuula Tyrmi, Ulla Eerikäinen, Tiina Kemppinen, Päivi Suutarinen 43.5

Voitajapartio: Sonja Siitonen, Tanja Oksaman, Mirka Savikurki.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Lue myös

Tukijoukot

VuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen