Siirry pääsisältöön

Lottajuhla Lappeenrannassa kunnioitti lottien arvokasta muistoa

Kevään lottajuhlaa vietettiin Lappeenrannassa Lotta-patsaalla perjantaina 10.5. Varsinainen Lotan-päivä sunnuntaina 12.5. eli samana päivänä kuin tänä vuonna äitienpäivä.

Lottajuhla oli säätä lukuun ottamatta hieno ja lottien arvokasta muistoa kunnioittava.

Alkusanat lausui Heidi Huuskonen, Etelä-Karjalan Lotta Svärd -perinne ry:n puheenjohtaja. Hän korosti lottien yksituumaisuutta ja vahvaa arvopohjaa itsenäisyytemme puolesta kestetyissä taisteluissa. Samaa teemaa jatkoi juhlapuhuja eversti evp Seppo Pesonen joka toi tilaisuuteen juhlapuheen Maasotakoulun nimeämänä. Hän loi katsauksen lottien menestystarinaan korostaen työn vahvaa järjestelmällisyyttä, isänmaallista arvopohjaa ja yhtenäishenkeä, jossa omaa vaivaa ei laskettu kovissakaan paikoissa.

Pesonen muistutti lottien eri osastoista ja siitä, että noin 300 lottaa menetti sodassa henkensä. Uhri ei ollut turha koska itsenäisyytemme säilyi. Lotat vapauttivat työllään noin 25 000 miestä rintamalle, ja lotat innostuivat kokoamaan riveihinsä 250 000 naista, mikä on väestömäärään suhteutettuna uskomaton suoritus pieneltä kansakunnaltamme.

Kappalainen Maarit Hirvi Lappeenrannan seurakunnasta jatkoi samalla linjalla muistuttaen lottien merkityksestä henkisen arvopohjan ylläpitäjinä uuvuttavissa sotatilanteissa. Maasotakoulun varusmiessoittokunta Hallakosta koottu trio esiintyi upeasti juhlassa, joka alkoi Äänisen aalloilla ja päättyi Veteraanin iltahuutoon.

Juhlapuheen piti eversti evp Seppo Pesonen.

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Maasotakoulun varusmiessoittajien trio esiintyi Lotta-juhlassa.

Lue myös

Tukijoukot

VuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVuokranäyttöVirtaHeputSimo HäyhäSammonlahden apteekkiSaimaan KuituRautjärven sotahistoriakierrosMuistiMiettilä KollausMHYLiikenne EteläpääLadontapalvelu JurvanenKoskimiesItaNordicHugonAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen