Siirry pääsisältöön

Kansallisen veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään Lappeenrannassa huhtikuussa 2022

Suru ja usko tulevaisuuteen-muistomerkki.

Valtiojohtoakin tulossa Veteraanipäivän pääjuhlaan Lappeenrantaan

Kansallista veteraanipäivää vietetään sotaveteraanien kunniaksi vuosittain 27. huhtikuuta. Veteraanipäivän valtakunnallinen pääjuhla järjestetään keväällä 2022 Lappeenrannassa, ja sen toteutuksesta vastaa Lappeenrannan kaupunki yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Kaupunki kertoo asiasta sivuillaan.

Lappeenrannan tapahtuman teema on Maamme versoo uutta I vårt land spirar det nya. Kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahmanin mukaan teeman sanat juontavat Maamme-laulun ja Veteraanin iltahuudon sanoituksista.

–  Osoitamme kunnioitusta veteraaneille ja heidän perinnölleen hoitamalla vuorostamme rakasta isänmaata ja sen rantoja. Perintö siirtyy nuoremmille sukupolville jaetuksi ymmärrykseksi, josta kasvaa uutta sisältöä.

– Sisällytämme perinteiseen juhlaan Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenrannan luonnon ja vesistöjen suojelun tematiikkaa sekä paikallista tiede- ja taidekasvatusta ja korkeakouluosaamista. Pyrimme näin osoittamaan, kuinka toimimme veteraanien perinnön hengessä vastuullisesti tuleviakin sukupolvia ajatellen.

Juhlaohjelma kunnioittaa perinteitä ja korostaa lasten osaamista

Urheilutalolla järjestettävä pääjuhla on kutsuvierastilaisuus, johon kutsutaan veteraaneja, veteraani- ja perinnejärjestöjen edustajia sekä Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin.

Juhlan kokonaisjärjestelyistä vastaava kaupungin tapahtumatuottaja Karri Heino kertoo, että paikalle odotetaan noin 800 henkilöä.

–  Veteraanipäivän pääjuhla on valtakunnallisesti merkittävä tilaisuus. Suuri yleisökin pääsee juhlaan mukaan, sillä Yle tuottaa siitä suoran lähetyksen niin televisioon kuin Yle Areenaankin.

Pääjuhlan toteuttamisessa ovat keskeisesti mukana muun muassa Maasotakoulu, Etelä-Karjalan lastenkulttuurikeskus Metku ja Lappeenrannan tanssiopisto.

– Ohjelma tulee koostumaan pääasiassa musiikki- ja tanssiesityksistä sekä tervehdyksistä. Ohjelmaa voisi luonnehtia lasten energisyyttä sekä veteraaneja kohtaan osoitettavaa hiljaista kunnioitusta yhdistäväksi kokonaisuudeksi. Kunnioitamme perinteitä ja yhdistämme vanhaa ja uutta, Heino sanoo.

Tervehdyksensä tilaisuuteen tuovat Lappeenrannan kaupunki, valtioneuvosto, Puolustusvoimat ja yksi veteraaneista. Juhlapuheen pitää LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa. Ylen toimittaja, lappeenrantalaislähtöinen Inka Henelius puolestaan toimii juhlan juontajana.

Tapahtuman musiikista vastaavat Lappeenrannan kaupunginorkesteri ja Rakuunasoittokunta. Solistina esiintyy Lappeenrannan valtakunnallisissa laulukilpailuissa vuonna 2019 menestynyt Marika Hölttä. Juhlassa kuullaan LUT-yliopiston opiskelijan tervehdys, ja Kimpisen koulun oppilas Elmo Holm puolestaan tulkitsee Veteraanin iltahuudon.

Lisäksi juhlayleisö ja Ylen lähetyksen katsojat pääsevät nauttimaan Lappeenrannan tanssiopiston ja Metkun lapsikuoron esityksistä.

– Metkun kuorolaiset jakavat tilaisuuden aikana veteraaneille siemenen sisältävät lyijykynät, jotka voi käytön jälkeen istuttaa kasvamaan puiksi.

– Pääjuhla liittyy kiinteästi veteraaniviikkoon, jota vietetään 20.–27.4. Kokoamme myös sen yhteyteen erilaista ohjelmaa, jossa esimerkiksi koulut ja oppilaitokset tulevat olemaan suuressa roolissa, Heino täydentää.

Koronatilanne huomioitu

Veteraanipäivän pääjuhla järjestettiin viime vuonna Tampereen toimesta verkossa koronatilanteesta johtuen. Korona on huomioitu myös Lappeenrannassa niin pääjuhlan kuin veteraaniviikonkin osalta.

– Luotamme siihen, että itse pääjuhla voidaan järjestää livetapahtumana, mutta olemme varautuneet myös siihen, että koko juhla toteutetaan viime vuoden tapaan verkkolähetyksenä. Tuotamme joka tapauksessa aiheeseen liittyvää sisältöä myös verkkoon, Heino lupaa.

Lappeenrannan kaupunki tiedottaa lisää pääjuhlasta ja veteraaniviikosta muun muassa sivuillaan. Lappeenrannan pääjuhlan etenemistä voi seurata myös osoitteessa kansallinenveteraanipaiva.fi, johon tulee esille ohjelman lisäksi tietoa teemasta, tapahtuman historiasta ja muuta aiheeseen liittyvää sisältöä.

Myös Yhdysmies-verkkolehti kertoo juhlien järjestelyistä ja itse juhlasta kevään mittaan.

Linkki tapahtumaan: https://lappeenrantaevents.fi/fi/Kansallinen-veteraanipaiva-2022

Jaa tämä artikkeli sosiaalisessa mediassa

FacebookFacebookTwitterTwitterSähköpostiSähköpostiWhatsAppWhatsAppLinkedInLinkedIn

Tukijoukot

VarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainenVarustamoSPPSimpeleen ApteekkiSimo HäyhäSaimaan KuituPatalaiskaMiettilä KollausMarkkinointi UkkonenMäkisen LiikennekouluLiikenne EteläpääLamisNetKoskimiesItaNordicHugonEfikaAkku-ArkkaAkkiloiAhtiainen